Mistä helpotus maanviljelijän ahdinkoon? Maaseudun Tulevaisuus
1.4.2016
Maataloutemme toimintakykyä on ajettu ahtaammalle ja ahtaammalle. Peltojemme raskaan työn raatajat, jokapäiväisen leipämme tuottajat, ovat syystäkin kokeneet tulleensa petetyiksi ja riistetyiksi kun heidän elinkeinonsa edellytyksiä on heikennetty entisestään.
Maataloustuotteiden markkinahinnat ovat viime vuosina laskeneet rajusti. Liiketoiminnan kannattavuus on heikentynyt ja monet maatilat ovat ajautuneet lopettamisen partaalle, tai vähintäänkin rankkoihin säästötoimiin.
Muutaman viikon takaisella traktorimarssilla pääsin jälleen kasvotusten kuulemaan tilallisten kokemuksia. Surulliset tarinat vetivät väkisinkin mielen synkäksi.
Viljelijöiden pettymykselle on perusteensa. Yhteiskuntamme rakenteet eivät tue kotimaista viljelijää riittävän vahvasti, eikä arvostus perinteistä ammattikuntaa kohtaan ole enää entisellään. Näin uskallan sanoa, vaikka onneksi traktorimarssilla moni kansalainen tuli osoittamaan tukensa maajusseille myös Helsingissä.
Puutteita on niin viljelijän hallinnollisessa taakassa, ruokaketjun reiluudessa kuin Venäjän vastapakotteiden aiheuttamien taloudellisten seurausten jakautumisessa.
Maaseutuviraston tukimaksujen viivästykset olivat karu osoitus siitä, miten rumasti järjestelmän rakenteelliset puutteet voivat viljelijää kurittaa. Viljelijä, joka kärsii edelleen kohtuuttoman raskaasta byrokratiasta, joutuu vastaamaan pienestäkin hallinnollisesta virheestä raskain sanktioin, kun taas viranomainen järjestelee maksuaikatauluja uusiksi miten tahtoo.
Rakenteellisten ongelmien poistaminen on pitkäjänteistä työtä. EU:n tukijärjestelmien yksinkertaistaminen olisi tärkeä askel tässä yhtälössä. Hakemusten, tarkastusten ja sanktioiden kanssa painiva viljelijä ei voi olla tehokkaimmillaan, kun paperityö vie huomattavan suuren osan työajasta.
Euroopan parlamentissa maatalouspolitiikan puutteet ja viljelijöiden ahdinko on tiedostettu laajalti ja komissiota painostetaan aktiivisesti kehittämään ratkaisuja tilanteen helpottamiseksi. Akuutit toimet vaan tuppaavat olemaan kovin mitättömiä, kun resurssit ovat rajalliset ja rakenteet raskaita.
Pyysin viime viikolla Euroopan komissiolta myös konkreettisia toimia Suomen vähittäiskaupan keskittymisen pysäyttämiseksi, jotta ruokaketjun epäreiluun tasapainoon saataisiin järkeä. Tuottajat tarvitsevat enemmän ostajia ja enemmän valinnanvaraa jakelukanaviinsa, jottei pieni piiri pysty määrittämään ostohintoja oman mielensä mukaan.
Venäjän toimet Ukrainassa ovat myös käyneet kalliiksi suomalaisen viljelijän kukkarolle. Venäjän vastapakotteiden tuoma lovi maataloustuotteiden vientiin on ollut kova isku monien tilojen kannattavuudelle. Maanviljelijät ovat joutuneet kantamaan kansainvälisen politiikan raskasta taakkaa koko kansakunnan puolesta.
Pakotteet ovat kuitenkin välttämätön paha. Krimin valtauksesta on nyt kaksi vuotta ja Venäjän miehitys Ukrainaan laillisesti kuuluvalla alueella jatkuu. Näin asia on kansainvälisen oikeuden mukaan. Neuvotteluja pakotteista luopumisesta tullaan käymään, mutta EU:n ehdoilla. Venäjän aggressiivisia toimia ei voi katsoa läpi sormien.
Idänkaupan romahdettua kotimaiselle ruoallemme on avattava uusia markkinoita. Katse on nyt kohdistettava muualle ja uusia aluevaltauksia on etsittävä rohkeasti. Suomalaisen maatalouden mahdollisuudet rakentuvat edelleen samojen vahvojen ainesten varaan, joihin olemme voineet luottaa aina aiemminkin: laatuun ja puhtauteen.
Suomalaiset innovaatiot ruoantuotannossa ja -jalostuksessa ovat välttämättömiä, jotta pärjäämme kilpailussa ja huominen on tuottajallekin sellainen, että sen eteen jaksaa töitä paiskia. Helppoa tämä ei tule olemaan, mutta sitä tuskin kukaan odottaakaan.
Ja jos homma menee aivan mahdottomaksi, on meidän kaikkien kannettava kortemme kekoon. Kotimainen tuotanto on vain liian tärkeä asia menetettäväksi.
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 1.4.2016.
