Ajankohtaista

Viisi vuotta hiljaisuutta Maltalla

21.10.2022

Viisi vuotta sitten Maltalla hyökättiin demokratian ydintä vastaan. Toimittaja Daphne Caruana Galizia oli juuri lähettänyt blogipostauksensa olohuoneestaan, ottanut avaimet pöydältä ja lähtenyt autoonsa. Muutaman metrin ajettuaan räjähdys repi maiseman ja ääniaalto kantautui läpi alueen. Tutkiva toimittaja oli murhattu. Hänen maineensa jäi eloon.

Daphne Caruana Galizian viimeinen blogi ei ollut hänen viimeinen sanansa. Hänen paljastustensa vuoksi Maltan sosialistihallituksen pääministeri ja kaksi ministeriä joutui eroamaan. Tekstit osoittivat, kuinka tuon hallituksen aikana Maltalle oli kehittynyt rakenteellinen oikeusvaltio-ongelma.

Ongelma on yhä olemassa, sillä Caruana Galizian omaiset ja ystävät ovat odottaneet viisi vuotta murhan selvittämistä. Oikeudenkäyntejä on viivytetty ja pyritty viemään sivuraiteille lukuisia kertoja.

Viiden vuoden jälkeen emme ole yhtään viisaampia tutkinnasta, joka kohdistuu maltalaisten poliitikkojen osallisuudesta murhaan. Ei ole tiedossa edes se, onko esimerkiksi Maltan poliisi takavarikoinut tietokoneen ja matkapuhelimen maltalaiselta apulaispoliisipäälliköltä, joka väitetysti välitti tietoja murhasta mahdolliselle murhaajalle.

Hiljaisuus on korviahuumaavaa myös Euroopan parlamentin sosialistien keskuudessa, jotka ovat antaneet poliittista tukea Maltan sosialistihallitukselle.

Vuosien varrella Daphne Caruana Galizia toi esiin valtaisasti todisteita Maltan aiemman sosialistipääministeri Joseph Muscatin, hänen kabinettipäällikkönsä Keith Schembrin ja ministeri Konrad Mizzin korruptiosta. Tästä huolimatta ketään näistä ei ole saatettu syytteeseen, vaan he saavat jatkaa poliittista toimintaansa.

Yli vuosi sitten riippumaton tutkinta Maltalla löysi todisteita siitä, että Maltan valtio oli itse vastuussa toimittajan murhasta. Se, että valtio olisi vastuussa riippumattoman toimittajan murhasta, rikkoisi vakavasti oikeusvaltioperiaatetta. Tämä periaate taas kuuluu olennaisesti Euroopan unionista tehdyn sopimuksen artikla kahden mukaisiin yhteisiin arvoihimme.

Puhumattakaan, että olisi osoittanut minkäänlaista vastuuta murhasta, Maltan valtio ei ole tehnyt ainuttakaan merkityksellistä elettä pannakseen toimeen sen saamien suositusten mukaista tutkintaa. Me emme voi katsoa toisaalle, kyse on Euroopan unionin jäsenmaasta.

On myös kysyttävä, ovatko Euroopan parlamentin sosialistit, joihin Suomen sosialidemokraatitkin kuuluvat, tyytyväisiä oman maltalaisen jäsenpuolueensa toimintaan. Viimeksi, kun sosialistiryhmän puheenjohtaja Iratxe Gárcia Pérez vieraili Maltalla, hän vältti mainitsemasta Daphne Caruana Galiziaa seisoessaan maan sosialistipääministerin vieressä. Entä milloin komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans, sosialisti hänkin, on puhunut asiasta?

EPP-ryhmä vaatii ja etsii johdonmukaisesti oikeutta Daphne Caruana Galizialle ja haluaa kertakaikkisesti lopettaa murhaajien rangaistusten välttelyn Maltalla.

MANFRED WEBER

MEP, EPP-ryhmän puheenjohtaja

PETRI SARVAMAA (KOK)

MEP, oikeusvaltioperiaatetta koskevan budjettilainsäädännön esittelijä

Mielipidekirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 21.10.2022.