Maataloustukien tarkastusten nykytila on kestämätön, Maaseudun Tulevaisuus
26.9.2014
Kansa on harvoin yhtä mieltä mistään, mutta joskus löytyy asia, jonka lähes kaikki osapuolet suostuvat allekirjoittamaan. EU:n rahankäytön tehokkuuden ja vastuullisuuden parantaminen on yksi näistä. Rahoille halutaan enemmän vastinetta, vähemmän byrokratiaa.
Maatalouden kohdalla huoli on ilmeinen. Ala on tiukimmin valvottuja koko unionissa – jäsenmaat käyttävät yhteensä lähes neljä miljardia euroa vuodessa pelkkään maataloustukien valvontaan. Nykyiset valvontamekanismit ovat kuitenkin jo kohtuuttomia ja ylimitoitettuja riskeihin nähden.
Näin monimutkaisen järjestelmän ylläpitäminen syö tarpeettoman paljon resursseja jäsenmailta ja aiheuttaa suoranaista kiusaa myös hyvin asiansa hoitaneille tiloille. Tietenkin tukia tulee valvoa, mutta onko nykytilanne tosiaan kustannustehokas?
Vuosi sitten hyväksyttiin EU:n yhteisen maatalouspolitiikan viimeisin uudistus. Sen yhteydessä valvontaa taas kiristettiin ja vaatimuksia lisättiin. Menneitä säädöksiä ei kuitenkaan purettu samaa tahtia, vaan uudet velvoitteet asettuivat vanhojen jatkeeksi.
Sama kierre on jatkunut jo kauan. Poliittiset päätökset monimutkaistavat tukijärjestelmää, jonka tueksi vaaditaan monimutkainen ja sekava valvontakoneisto. Uskottavuus vaatii, että tukia ei makseta liikaa. Valtiotasolla byrokratia syö kuitenkin enemmän kuin valvonnalla saavutetaan hyötyä, ja päälle tulee viljelijän pikkutarkasta vahtimisesta kokema aktiivinen haitta.
Nyt olemme tilanteessa, jossa moitteettomankin tilan kaikki osat saattavat joutua perusteellisen tarkastuksen kohteeksi ja kaikki tulkinnat tehdään tiukimman kautta virheiden välttämiseksi. Jouston varaa ei usein ole, vaikka järkevä selitys olisikin olemassa. Kun virheitä löydetään, on rangaistuksen kovuus toistuvasti epäsuhdassa rikkeeseen nähden. Kaikki tämä luo jäykän ja varovaisen ilmapiirin, ja on poissa kasvusta.
Nykytilanne on kestämätön kaikille, ei vain viljelijöille. Jäsenmaiden viranomaiset hukkuvat vaadittavan valvontatyön alle. Vuosittaisen hintalapun suuruudesta huolimatta valvonnan työmäärä luo painetta lisätä resursseja edelleen.
Muutoksen tulee lähteä Brysselistä. Kaikkien tarkastusten tulisi tulevaisuudessa pohjautua toimivaan ja läpinäkyvään riskianalyysiin, jonka myötä kokonaismäärää voisi vähentää reilusti. Hyvin asiansa hoitaneille tiloille tulisi antaa löysempi lieka, vakavasti tai toistuvasti rikkoneille tiukempi.
Ja miksei sama koskisi myös jäsenmaita? Jos väärinkäytöksen riski on vähäinen ja asiat lähtökohtaisesti kunnossa, miksi tulisi käyttää yhtä paljon resursseja valvontaan kuin ongelma-alueella?
Valvonnan optimointi ei olisi lepsuilua, vaan ylikasvaneen byrokratian järkeistämistä. Riskipohjainen tarkastusten toteuttaminen olisi kaikille osapuolille oikeudenmukaisempaa, halvempaa ja tehokkaampaa, ja lopulta ainoa kestävä vaihtoehto.
Kyse on myös uskottavuudesta. Kun tukipolitiikan suurin aikaansaannos on tehokas, mutta kallis ja tukahduttava valvontakoneisto eikä maatalouden edistäminen, lienee syytä tiedostaa ongelma.
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 26.9.2014.
