Maanviljelijän taakka
10.3.2016
Traktorimarssin ansiosta kansan huomio kiinnittyy taas pariksi päiväksi maanviljelijöihin. Tehdäänpä heti selväksi: tämä ei riitä alkuunkaan. Ruoantuottajien onneton asema täytyy ratkaista pysyvästi.
Jotta tähän päästäisiin, pitäisi olla yhteinen näkemys asian tärkeydestä. Nyt näin ei ole. Pikemminkin päinvastoin, yhä suurempi osa suomalaisista ei enää ymmärrä, miten tärkeä asia maatalous Suomelle on. Todella surulliseksi vetää, jos lukee median keskustelupalstoja traktorimarssiuutisoinnin ympärillä. Monille suomalaisille viljelijä näyttää olevan yhä enemmän pelkkä sylkykuppi.
Euroopan parlamentin maatalousvaliokunnassa vietettiin tällä viikolla hiljainen hetki itsemurhan tehneiden ranskalaisten viljelijöiden muistolle. Suomessa olisi nyt syytä hiljentyä laajasti suomalaisten viljelijöiden edessä. Haluammeko todella taittaa niiden niskan, jotka tekevät pitkää päivää, jotta meillä olisi kotimaista ruokaa lautasellamme? Ajatus on julma ja järjetön.
Virallisten lukujen mukaan Ranskassa tekee vuosittain noin 200 viljelijää itsemurhan. Todellinen luku on todennäköisesti useita satoja sieluja suurempi, koska asiaa peitellään. Meillä Suomessa selkä tunnetusti kestää todella paljon, ennen kuin katkeaa. Ja nyt ollaan lähellä katkeamispistettä.
Suomessa on toki maanviljelijöitä, joilla menee hyvin. Mutta ylivoimaisesti suurin osa tuottajista elää valtavassa henkisessä paineessa, koska heille ei jää alati läsnä olevasta työstä juuri mitään käteen. Kun taloudelliseen ahdinkoon lisätään laajalle levinnyt vähättely ja suoranainen halveksunta, on yhtälö sietämätön.
Viimeisin takaisku, tukirahojen maksatuksen viivästyminen kuukausilla, uhkaa nyt katkaista todella monen maajussin selän. Yhtenä syynä kohtalokkaaseen viiveeseen on mainittu Maaseutuviraston uuden it-järjestelmän viipyminen. Tämä on kuitenkin vain osa totuutta. Myös Suomen ja koko EU:n byrokratiassa ja sääntöviidakossa riittää todella paljon perkaamista.
Erityisen usein törmää tylyyn kysymykseen: miksi viljelijä saa tukia, kun muilla aloilla toimiva yrittäjä joutuu selviämään ilman? Mikseivät maajussit toimi samoilla markkinatalouden säännöillä kuin muutkin yrittäjät?
Viljelijä tarvitsee tukia, koska tuottajahinnan muodostuminen on jo vuosikymmeniä mennyt vikasuuntaan. Hän tarvitsee tukia jo pelkästään siksi, että voisi ylipäätään pitää tuotantoa yllä. Luulisi tämän kuuden minuutin työajan pidentämisestä kieltäytyvän kansan pysähtyvän viimeistään sen edessä, että lehmät pitää panna teuraaksi, jos ei pysty maksamaan sähkölaskua.
Ruoantuottamisen vertaaminen mihinkään muuhun yritystoimintaan ei minun maailmassani kestä tarkastelua, vaikka tiukka markkinaehtoisuuden kannattaja taloudenpidossa olenkin. Syy on yksinkertainen: ruoka on ihmiselle välttämätöntä. Koska sen tuottaminen on meidän leveysasteillamme, kulurakenteellamme, verotuksellamme, säädöksillämme ja kaupan keskittymisellämme markkinaehtoisesti mahdotonta, täytyy Suomen tehdä tietoinen valinta: jos kotimainen ruoantuotanto halutaan säilyttää, siitä pitää olla valmis maksamaan hinta.
Yleinen näkemys on tämäkin: ”Ei se ruoka kaupasta lopu, jos kannattamattomat suomalaistilat menevät nurin.” Näin ajattelevat eivät ehkä tule ajatelleeksi, mitä kaikkea ruoantuotannon loppuminen Suomelle merkitsisi. Kaiken huipuksi se tuontiruoka olisi kotimaisen tarjonnan puuttuessa pian saman hintaista kuin kotimainen ruoka nyt. Puhumattakaan tärkeimmästä, suomalaisen maaseudun katoamisesta. Liian moni suomalainen ei enää ymmärrä, mitä se merkitsisi suomalaiselle identiteetille. Paljonko maksaa kilo kansallisidentiteettiä? Siihen on ivaajilta turha odottaa vastausta.
Meidän päättäjien pitäisi ymmärtää asian vakavuus, ennen kuin on liian myöhäistä. Mutta valitettavasti myös päättäjissä on liian paljon heitä, joille suomalaisen maatalouden tulevaisuus on ilmeisesti yhdentekevä asia.
Tämä on käsittämätöntä.
