Ajankohtaista

Kun pöly laskeutuu, pitää Suomen liittyä Natoon

4.3.2014

Ensin pari kylmää tosiasiaa. Venäjä on ensimmäistä kertaa kylmän sodan jälkeen astunut sotilassaappaallaan eurooppalaisen valtion maaperälle. Se on rikkonut tekemänsä sopimukset, eikä piittaa vastalauseista.

Krimin niemimaalla Venäjällä on geopoliittisia etuja valvottavana. Vladimir Putin on tehnyt useaan kertaan selväksi, että hän aikoo palauttaa Venäjän suurvalta-aseman. Ukrainassa tekosyy miehitykselle on vähintäänkin liioiteltu huoli venäläisväestön kohtelusta. Väestön, joka ei ole ollut minkäänlaisen syrjinnän kohteena, vainosta puhumattakaan.

Lisää jäätävää tosiasiaa: Suurvalta käyttää voimakeinoja naapurin alistamiseen, kun geopoliittiset ja/tai taloudelliset intressit niin edellyttävät, suurvalta-asetelma on sopiva ja jokin jännitettä kasvattava kehitys menee tarpeeksi pitkälle. Ukrainan esimerkissä Krimin niemimaa on Venäjälle strategisesti tärkeä, EU tarpeeksi epäyhtenäinen ja ulkopoliittisesti heikko, sekä opposition kaoottinen nousu valtaan Kiovassa riittävä jännitteen nostaja.

Kun olosuhteet ovat muuten sopivat, nousee ratkaisevaksi kysymykseksi ja kynnykseksi sotilaallisten toimien aloittamiselle lopulta vain yksi asia: niiden hinta. Tämä on se tosiasia, jota suomalaisessa viime sotiemme jälkeisessä turvallisuuspoliittisessa keskustelussa ja päätöksenteossa ei vieläkään ole kyetty käsittelemään.

Hinnalla tarkoitetaan sitä kaikkinaista hintaa, jonka sotilastoimien käynnistäjä arvioi joutuvansa maksamaan hintana pyrkimykselleen saavuttaa asettamansa tavoite. Hyökkääjä maksaa hinnan menetettyinä ihmisuhreina ja lopulta mahdollisesti toteutuvina negatiivisina muutoksina sen poliittiseen ja taloudelliseen vaikutusvaltaan. Lisäksi Venäjänkin tapauksessa mukaan täytyy laskea hinta taloudelle, joka investointien peruuttamisen ja menetettyjen mahdollisuuksien muodossa on todella mittava.

Sotilaallisen, poliittisen ja taloudellisen hinnan arviointi on viimeinen vaihe ennen sotilaallisten toimien käynnistämistä AINA kaikilla valtioilla, kaikissa historiallisissa tilanteissa. Tämä on kiistaton tosiasia, jonka jokainen valtiojohto tietää – onpa se ollut sodassa tai ei.

Kun Ukrainan pöly on aikanaan laskeutunut, täytyy Suomen poliittisen johdon ryhdistäytyä – olivatpa Suomessa silloin hallitusvastuussa mitkä puolueet tahansa. Suomen on tehtävä meille niin kovin vaikeaksi osoittautunut ratkaisu ja aloitettava Nato-jäsenyyden poliittinen valmistelu. Valmisteluun kuuluu olennaisesti myös poliittinen johtajuus, joka tarkoittaa etenkin kansalaisten saattamista näiden kylmien tosiasioiden tasalle.

Vain sotilaallinen liittoutuminen nostaa aggression hinnan Venäjälle liian korkeaksi. Siis sellaisessa tilanteessa, jossa Venäjä joistakin syistä harkitsisi alueellisen koskemattomuutemme loukkaamista. Kaikki muu on toiveajattelua. Maailma ei valitettavasti ole sellainen kuin toivoisimme tai haluaisimme sen olevan.

Nato-jäsenyys ei tietenkään tarkoittaisi sitä, että kaikki turvallisuuttamme tulevaisuudessa uhkaavat tekijät olisi pois pyyhkäisty. Mutta sen toteuttamatta jättäminen on vastuutonta.

Ukrainan kriisi ei aiheuta Suomelle suoraa sotilaallista uhkaa, eikä meidän ole mitään syytä kiirehtiä liittoutumisprosessin käynnistämistä tilanteessa, jossa maailman katseet ovat kiinnittyneet Venäjän toimiin Ukrainassa. Käytännössä Nato-ovi on juuri tällä hetkellä Suomelta siis tavallaan väliaikaisesti myös suljettu. Juuri tällaisen tilanteen takia perustelin vuosien varrella useita kertoja, useilla foorumeilla, miksi Suomen olisi pitänyt liittyä Natoon. Asia olisi pitänyt pistää kuntoon silloin, kun aika siihen oli paras mahdollinen.

Mutta jos järki voittaa ja tilanne rauhoittuu, saamme uuden mahdollisuuden. Silloin Suomen on toimittava. Tosin Ruotsi saattaa muuttaa jo sitä ennen kokonaistilanteen tekemällä omat johtopäätöksensä ja ratkaisunsa. Ruotsille kelkan kääntäminen on monista syistä helpompaa, ja Natolle Ruotsi myös helpompi hakija ilman nälkävuoden pituista Venäjän rajaa. Jos Ruotsi päätyisi nopeatahtiseen liittoutumiseen, olisi Suomi hankalan paikan edessä.

Näinhän ei pitänyt käydä?

Julkaistu Uudessa Suomessa 4.3.2014.