Kolumni: Tuottajien EU-puristus
Kolumni Maaseudun Tulevaisuudessa 5.11.
Tuottajien elanto ja tulevaisuus on turvattava tilanteessa, jossa tuotantokustannukset nousevat ja päästövähennystavoitteet puristavat.
Ilmasto- ja ympäristöasiat ovat EU:n agendalla siinä määrin, että parlamentin ei loppukaudella tarvitse paljon muusta puhuakaan. Maataloustukijärjestelmä on parhaillaan uudistuksen keskellä. Elinkeino on suurennuslasin alla komission Pellolta pöytään -strategiassa.
Strategia porautuu koko ruuantuotannon arvoketjuun. Sen päämääränä on tehdä eurooppalaisesta tuotannosta entistä kestävämpää ja ilmastoystävällisempää. Tavoitteet ovat hyviä, ja suomalainen korkealaatuinen elintarvikeketju toimii monella sektorilla suunnannäyttäjänä.
Uusien toimien suhteen tulee kuitenkin käyttää vakavaa harkintaa. Niitä ei voi tehdä huoltovarmuuden ja ruokaturvan kustannuksella. Lisäsääntely ei saa ajaa meitä tilanteeseen, jossa tuotanto siirtyy unionista Euroopan ulkopuolisille maille ja riippuvuutemme tuonnista kasvaa.
Parlamentin lokakuinen äänestys omasta kannastaan oli tuttua köydenvetoa ympäristö- ja maatalousvaliokuntien välillä. Painotin, että jäsenvaltioiden erilaiset lähtötasot tulee huomioida. Suomen kaltaisia edelläkävijämaita ei saa rangaista hyvin tehdystä työstä.
Yhtenä keskeisenä osana strategia käsittelee torjunta-aineiden, lannoitteiden ja antibioottien käytön vähennystavoitteita. Suomalaisten tuotantoeläinten antibioottitasot ovat jo nyt EU:n alhaisimpia. Torjunta-aineiden käyttö hehtaaria kohti on niin ikään unionin kärkiluokkaa.
Tämä tekee tulevat vähennykset suhteellisesti vaikeammiksi ja kalliimmiksi kuin muualla.
Vaikeuksien välttämiseksi on tärkeää tarkastella Pellolta pöytään -strategian lainsäädäntöaloitteiden ja toimenpiteiden vaikutuksia maataloudelle kokonaisuutena.
Komissio ei tähän kuitenkaan ole suostunut. On paljon puhuvaa, että komissio pimitti aivan ”pokkana” lainsäätäjiltä yhteisen tutkimuskeskuksen tekemää tutkimusta puoli vuotta.
Lopulta huolta nostattavat tulokset julkaistiin kesän istuntotauon kynnyksellä kaikessa hiljaisuudessa. Niiden perusteella on varmaa, että ruuantuotanto tulee suunnitteilla olevilla toimilla EU:ssa vähenemään ja tuotteiden hinnat nousemaan.
Komission harjoittama salamyhkäinen toimintatapa herättää meppien keskuudessa useita kysymyksiä. Luottamus ei ainakaan vahvistu. Yhtäällä komissio pimittää tutkimuksia ja toisaalla ohittaa lainsäätäjien demokraattisesti laatimia kantoja, kuten olemme metsästrategian kohdalla huomanneet.
On oleellista, että vihreän kehityksen ohjelman alaisten strategioiden ja lakipakettien kumulatiivisia vaikutuksia tarkastellaan, jotta voimme varmistaa niiden taloudellisen, sosiaalisen kuin ekologisenkin kestävyyden.
Samalla kun Brysselissä kaavaillaan lisäsääntelyä arvoketjun kaikkiin rakennuspalikoihin, ovat lannoitteiden hinnat karanneet käsistä kaasun korkean hinnan tehdessä ammoniakin valmistuksesta lähes kannattamatonta.
Tilanne on tukala tilatasolla myös viljan hinnan nousun myötä. Tuottajien elanto ja tulevaisuus on turvattava tilanteessa, jossa tuotantokustannukset nousevat ja päästövähennystavoitteet puristavat.
Kannattavuuden suhteen ollaan vaikeassa tilanteessa. Miten Suomen hallitus odottaa tuottajien investoivan kalliisiin laitteisiin tai järjestelmiin, kun perustuotteiden kuten lannoitteiden ja rehun hinnat karkaavat käsistä?
Kauniit puheet ja lämmin käsi eivät riitä. Kotimaisen ruuantuotannon arvostusta tulee aktiivisesti lisätä. Tässä katse tulee kääntää myös kuluttajien suuntaan ja markkinoihin.
Suomalainen ruoka on puhdasta ja turvallista. Sitä tuotetaan laadukkaasti ja eettisesti. Maatalouden tulee olla taloudellisesti kannattava elinkeino ja houkutteleva vaihtoehto myös ilmastoneutraaliutta kohti siirtyessä.
Muuten päädymme ostamaan jauhelihat lapsiperheiden makaronilaatikoihin Huittisten sijaan Brasiliasta, ja saamme itkeä sekä hiilijalanjäljen että tuotantotapojen perään.
