Ajankohtaista

Kesäterveiset Brysselistä, Uutiskirje

18.7.2018

Suomen lomakausi on jo täydessä vauhdissa ja Brysselissäkin tunnelma on helteinen. Euroopan parlamentissa olemme kuitenkin olleet vielä täydessä työn touhussa.

Uusia, painavia vastuita

Minut valittiin parlamentin pääneuvottelijaksi oikeusvaltioperiaatteen toteutumista koskevaan EU-lainsäädäntöehdotukseen. Ehdotuksen perusteella jäsenmailta voitaisiin tulevaisuudessa katkaista EU-rahoitus entistä suoraviivaisemman prosessin kautta. Tarve tehokkaammille keinoille puuttua oikeusvaltioperiaatteen rikkomuksiin on selvä. Sen ovat Unkarin ja Puolan tilanteet osoittaneet.

Vastuullisia tehtäviä on riittänyt viime aikoina muutenkin. Olen poikkeuksellisesti saanut tuurata sekä budjetti- että talousarvion valvontavaliokunnan puheenjohtajia kokouksessa, jossa päätetään työnjaosta parlamentin sisällä. Tällä kertaa jaettiin EU:n rahoitukseen liittyviä vetovastuita. Viime viikolla puolestaan esittelin talousarvion valvontavaliokunnalle Euroopan tilintarkastustuomioistuimen valmisteleman muistion EU:n pitkän aikavälin budjetista.

Tiivistä työskentelyä EU:n ulkosuhteiden saralla

Talousarvion valvontavaliokunnassa keskustelimme EU:n rahoittamista toimista Länsi-Balkanilla ja niiden tehokkuudesta.  Naapurivaltioiden kehitys ja vakaus vaikuttavat EU:n sisäiseen turvallisuuteen. Euroopan naapuruston merkityksestä keskustelin myös Israelin Suomen-suurlähettilään Dov Segev-Steinbergin kanssa. Hän päivitti minulle Lähi-idän viimeaikaisimpia käänteitä.

Yksi EU:n tärkeimmistä kumppaneista on herättänyt viime aikoina paljon huolta. Yhdysvallat on Trumpin johdolla ottanut etäisyyttä pitkään jatkuneeseen kansainväliseen yhteistyöhön. Trump ei kuitenkaan ole yhtä kuin Amerikka. Yhteyden ja kauppasuhteiden ylläpitäminen varsinkin alemmalla tasolla on edelleen tärkeää. Olen viime aikoina panostanut tähän esimerkiksi tapaamalla Yhdysvaltojen kauppakamarin väkeä.

Tekijänoikeudet kuumensivat tunteita

Heinäkuun ensimmäisellä viikolla parlamentti kokoontui viimeiseen täysistuntoon ennen kesätaukoa. Äänestyksistä erityisesti tekijänoikeusdirektiivin kohtalo herätti paljon keskustelua. Ehdotus ei lähtenyt etenemään parlamentin sisäisistä neuvotteluista vielä nykyisessä muodossaan.

Olen rakentanut omaa kantaani asiaan jo pitkään, muun muassa tapaamalla suomalaisia luovan työn tekijöitä. Viimeisimpänä keskustelin Suomen musiikkituottajien edustajan kanssa arvokuilusta, johon tekijänoikeusdirektiivillä halutaan puuttua. Näin kiistanalaisissa kysymyksissä on äärimmäisen tärkeää punnita asiaa monelta kannalta. Mielestäni tehdystä työstä on reilua saada korvaus myös netissä. En usko tekijänoikeusdirektiivin tuhoavan internetiä.

Korkean tason budjettitapaamisia

Strasbourgiin asti ei toki lennetä vain äänestämään. Täysistuntoviikkoon mahtui paljon muutakin.  EPP:n budjettiasioista vastaavien meppien kanssa tapasimme maatalousasioista vastaavan komissaari Phil Hoganin. Keskustelimme yhteisen maatalouspolitiikan suunnitelmista ja farmareita hiertäneistä kysymyksistä. Lisäksi minulla oli ilo kahvitella Suomen EU-suurlähettiläs Marja Rislakin kanssa. Kerroin hänelle budjettivaliokunnan kuulumisia ja tunnelmia.

Tässä vaiheessa EU-budjetin valmistelua on oleellista pitää keskusteluyhteys auki myös jäsenvaltioiden päättäjien kanssa. Aiheesta riitti puhuttavaa myös onnistuneessa tapaamisessani Latvian ulkoministeriön Eurooppa-suhteista vastaavan valtiosihteerin Zanda Kalniņa-Lukaševican kanssa.

Suomen tulevaisuutta turvaamassa

Itä-Suomesta kantautuu huolestuttava tieto. Ylä-Saimaan tuntumaan ollaan kaavailemassa grafiittikaivosta lähes järven rantaan.

Olen huolissani Heinäveden kaivoshankkeesta. Vedet valuisivat kaivokselta suoraan Saimaahan, sillä ulkomaiselle kaivosyhtiölle luonnon turvaaminen tuskin on etusijalle. En myöskään usko hankkeen kestävään taloudelliseen ja alueelle työllisyyttä luovaan vaikutukseen. Tässä on rakettimaisen kansalaisvaikuttamisen vuoro.

Onneksi kerrottavani on myös hyviä asioita. Viime kuussa minulla oli mielenkiintoinen tapaaminen suomalaisen Infrakit-yritystä edustavan ranskalaisen Sebastien Cailliaun kanssa. Hän kertoi rohkaisevia tuloksia Suomessa toteutetuista infrastruktuuriprojekteista. Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeitä asioita käsittelimme lisäksi Metsäverkoston tapaamisessa, jossa aiheena oli puun kaskadikäyttö.

Olen mukana myös Porin SuomiAreenan sykkeessä perjantaina 20.7. Tapaamisiin siellä!

Terveisin,
Petri