Viimeksi tehtyä

Parlamentti hyväksyi Sarvamaan esityksestä 3,5 miljoonan euron tuen Microsoftilta irtisanotuille

Euroopan parlamentin täysistunto hyväksyi europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok., EPP) esityksestä Suomen Euroopan globalisaatiorahastolle (EGR) osoittamaan 3,5 miljoonan euron tukihakemuksen. Tuen avulla edistetään Microsoftilta irtisanottujen uudelleentyöllistymistä.

”EGR-tuen myöntäminen on kaikin puolin hyvä uutinen. Suurin osa irtisanotuista on korkeasti koulutettuja ja parhaassa iässä. Heidän pitää päästä mahdollisimman nopeasti takaisin kiinni työelämään”, Sarvamaa sanoo.

Sarvamaa toimi parlamentin pääneuvottelijana Euroopan globalisaatiorahaston Suomea (Microsoft 2) koskevassa hakemuksessa. Hakemus koskee 1248 Microsoftilta ja sen 11 alihankkijalta irtisanottua työntekijää. EGR-tuen avulla on tarkoitus tarjota vuoden 2016 heinä- ja joulukuun välillä irtisanotuille työntekijöille erityisesti henkilökohtaista neuvontaa yrittäjyyteen, työnhakuun ja koulutukseen liittyvissä asioissa.

”Nämä eurot käytetään Suomessa järkevästi irtisanottujen työllistymisen helpottamiseksi ja niillä saadaan todistetusti tuloksia aikaan. Kiitos siitä kuuluu myös viranomaisille, jotka tekevät EGR-hakemukset huolella ja käynnistävät toimet paikallisten toimijoiden ja ongelmiin joutuneen yrityksen kanssa erittäin nopeasti”, kommentoi Sarvamaa.

Sarvamaa on parlamentin budjettivaliokunnan varapuheenjohtaja. EGR tukee maailmankaupan rakenteellisten muutosten vuoksi työttömiksi jääneiden paluuta työmarkkinoille. Jäsenvaltio voi hakea rahastosta tukea, kun vähintään 500 ihmistä irtisanotaan globalisaation tai talouskriisin seurauksena.