Blogi: Kreikan tukeminen oli oikein
2.7.2015
Alexis Tsiprasin päätös vetää matto Kreikan tukineuvottelujen alta käynnisti tapahtumasarjan, josta tämä vuosi tullaan muistamaan. Ilmassa on muutama vaihtoehto, joista yksikään ei ole hyvä. Jo vältetyksi luultu uhka Kreikan euroerosta ei ole pelkästään realistisempaa kuin koskaan, se voi myös olla paras tarjolla olevista ratkaisuista.
Tehdään alkuun pari asiaa selväksi. Kriisin alkaessa puhuin Kreikan eurojäsenyyden säilyttämisen puolesta, ja olen sillä kannalla edelleen. Paras vaihtoehto on, jos yhteiseen sopimukseen vielä päästään. Jos se ei ole mahdollista, oli päätös tukipakettien antamisesta silti oikea. Jälkiviisastelu, jonka mukaan Kreikan lainoittaminen oli virhe, ei näe EU:n laajuista kuvaa.
EU-maat tukivat Kreikkaa estääkseen mantereenlaajuisen taloudellisen kaaoksen, ja onnistuivat. Maan kriisi jatkuu kuudetta vuotta, ja romahduksen mahdollisuus on edelleen oven takana, mutta usko ja luottamus euron säilymiseen on huomattavasti vakaammalla pohjalla kuin 2009. Tehtyjen ratkaisujen myötä euroalue on valmis kestämään Kreikan aiheuttamat hyökyaallot. Tämä ei ollut tilanne kriisin alussa.
Kreikan vaikeuksien syynä oli huoleton velanotto, tehoton talous sekä 2008 iskenyt globaali talouskriisi. Vajavaiset kontrollit euroaluetta perustaessa auttoivat maata peittämään ongelman pitkään. Kreikan ajauduttua pyytämään tukea Troikalta (komissio, EKP, IMF), se suostui tiukkaan talouskuriin ja rakenneuudistuksiin. Toisin kuin muut tukea tarvinneet euromaat, se tarpoo samassa suossa edelleen.
Talouskasvun viipymiselle on esitetty syyksi Kreikan kyvyttömyyttä toteuttaa sovittua ohjelmaa. Tämä on puolittain totta. Kreikka on sopeuttanut talouttaan huomattavan paljon rankemmin, kuin oli tarkoitus. Reaalipalkkoja, eläkkeitä ja etuuksia on leikattu toistuvasti samalla, kun veroja on nostettu. Suuret rakenneuudistukset, joihin Kreikka neuvotteluissa suostui, ja jotka sen parlamentti demokraattisesti hyväksyi, ovat kuitenkin edelleen toteuttamatta.
Esimerkkejä on lukemattomia. Maalla ei edelleenkään ole toimivaa sähköistä verohallintoa, joka havaitsisi epäillyn veronkierron. Kansallisen tason maanomistusrekisteriä ei ole olemassa lainkaan. Paikallistason rekisterit eivät ole sähköisiä, joten kukaan ei tiedä tarkalleen, kuka omistaa ja mitä. Rekistereitä on rakennettu suurella rahalla jo 15 vuotta, mutta ilman tuloksia.
Toinen kuvaava tapaus on Kreikan tavoite valtion omaisuuden yksityistämisestä. Alkuperäinen tavoite oli kerätä tällä tavoin 50 miljardia euroa. Vuonna 2014 hallitus arvioi toteuttaneensa suunnitelmia 2,6 miljardin euron edestä – muu omaisuus on edelleen valtiolla, tehottomana, suojeltuna markkinoilta.
Maan ongelma on ennen kaikkea rakenteellinen, ja sen historia ulottuu pitkälle 1970-luvulle saakka. Kreikassa äänestäjä ei ole kansalainen, vaan asiakas. Lopputuloksena vanhat valtapuolueet, PASOK ja Uusi Demokratia, miehittivät julkisen sektorin kulloinkin vallassa olevan puolueen tukijoilla, usein riippumatta ammattitaidosta. Elinikäisten palkintovirkojen edut voittivat moninkertaisesti yksityisen puolen tarjonnan. Yksikään hallitus ei kyennyt lopettamaan kierrettä, vaan lisäsi kierroksia.
Koska tällä tavoin toimiva yritys ei voi pärjätä markkinoilla, hallitus suojeli monopolejaan kilpailurajoitteilla. Laskun maksoi kuluttaja. Kreikan yrityskenttää hallitsevat edelleen monoliittiset valtionyritykset, kilpailu on usein vain lumetta ja byrokratian määrä on valtava. Lopputulos oli markkina-alue, jonne vain uhkarohkeimmat ulkomaiset sijoittajat uskalsivat investoida.
Ulkomaiset sijoitukset on Kreikan politiikassa nähty enemmän uhkana kuin mahdollisuutena. Samalla maan kilpailuun tottumattomat omat yritykset eivät pärjänneet kansainvälisessä kaupassa, mikä johti väistämättä talouden vahvaan riippuvuuteen kotimarkkinoista. Kriisin iskiessä kulutus laski, mikä pahensi kierrettä. Nyt tuoreet innovaatiot ovat kiven alla, kun markkinat eivät toimi ja yrittäminen on tuskaista.
Troikan vaatimat sopeutustoimet tähtäsivät näiden rakenteellisten ongelmien korjaamiseen ja talouden kilpailukyvyn palauttamiseen. Toistuvasti pielessä olleet kasvuennusteet kertovat, että toteutuksen vaikeus on yllättänyt komission monet kerrat. Osasyyllisiä näytelmässä on monia, keskeisimpänä kyvytön poliittinen johto, kaikkea muutosta vastustavat vahvat ammattiliitot, haluton ja tehoton virkamieskunta ja haasteen mittavuuden aliarvioinut Troikka.
Kaikesta huolimatta Kreikka ei ole EU-vastainen eikä eurovastainen maa. Mikäli ero eurosta on edessä, on se tehtävä hallitusti, molempia osapuolia parhaiten tukevalla tavalla, yhteisen EU-tulevaisuuden edelleen mahdollistaen ja tarpeetonta nöyryytystä välttäen. Yksittäiset kreikkalaiset eivät ole syypäitä tilanteeseensa. He ovat rakenteidensa uhreja.
Kreikan tulevaisuus on kansanäänestyksen kynnyksellä taas täysin auki. Oli Tsiprasin vuoro esittää kuuluisa vastuunpakoilutanssi, jossa kreikkalainen poliitikko välttelee epämiellyttävän päätöksen tekemistä. Se voi olla kuvaava loppu Kreikan tarinalle euroalueen jäsenenä. Loppukaneetti, jossa heijastuu vuosikymmenten poliittinen perinne.
