Euroopan unioni on Suomelle turvallisuusunioni
16.4.2021
Euroopan unioni on Suomelle turvallisuusunioni. Jäsenyyden on aidosti tuotettava lisäarvoa Suomen puolustukselle mm. kansainvälisten harjoitusten ja ulkopoliittisen selkänojan muodossa. Jäsenyyshanke käynnistettiin reilu 25 vuotta sitten ennen kaikkea turvallisuussyistä. EU on kuitenkin ajautumassa muun muassa suurvaltojen kilpavarustelun ja kasvavan populismin myötä merkittävään tienhaaraan. EU:n tuleekin lisätä strategista autonomiaansa, ja unionin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tarvitaan vaikuttava kasvojenkohotus.
Vuosi 2021 tullaan muistamaan EU:ssa perinteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan henkiin heräämisen vuotena. Suurvaltojen kohdalla voidaan puhua varautumisen ja omavaraisuuden kasvattamisesta.
Palaamista vanhaan, eli maailman tilaan ennen Trumpin hallintoa tai koronavirusta, ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Esimerkiksi koko maailmaa jo puolentoista vuoden ajan horjuttanut koronavirusepidemia on pakottanut jokaisen EU:n jäsenvaltion ja unionin itsessään tarkastelemaan niin puolustuksellista, logistista kuin henkistä kestävyyskykyään. Samalla unionin perusarvot, kuten liikkumisen vapaus, ovat joutuneet ensimmäistä kertaa kovaan testiin.
Yhdysvaltojen tapahtumat ovat puolestaan näyttäneet, miten siirtymä poliittisesti ennustamattomaan tilaan voi tapahtua hyvinkin nopeasti. Huomionarvoista on, että edelleen EU ja Yhdysvallat tekevät tiivistä yhteistyötä erityisesti turvallisuusyhteistyön saralla. Yhdysvallat onkin Euroopalle turvallisuuden kannalta elintärkeä kumppani. Suomen kohdalla oman uskottavan puolustuksen jatkuva ylläpitäminen ja kansainvälisessä yhteistyössä tiiviisti mukana oleminen ovat puolustuksemme kulmakiviä. Joe Bidenin valinta Yhdysvaltain presidentiksi tarjoaa meille kultaisen hetken transatlanttisten suhteiden vahvistamiselle. On kuitenkin pohdittava, kuinka korkealla vanhan maailman eli Euroopan turvallisuus loppupeleissä on presidentti Bidenin työlistalla, Kiinan jatkuvasti kiriessä Yhdysvaltojen sotilaallista ja taloudellista mahtia kiinni. Tosiasia on, että EU:n on myös itse syvennettävä yhteistyötään Yhdysvaltojen kanssa turvallisuuden ja puolustuksen alalla.
Eurooppalaisten henkisen kestävyyden ja EU:n yhteenkuuluvuuden rajat tullaan mittaamaan kuluvan vuoden aikana niin kansainvälisellä kuin unionin tasolla. Suomen kannalta kehityssuunta on selvä: tarvitsemme ulkopoliittisesti vahvaa Euroopan unionia, sillä se tarjoaa meille turvaa yhä nopeammin muuttuvassa maailmassa. Samalla on huomioitava, että muutos ei rajoitu enää pelkästään fyysiseen maailmaan. Tietoverkkojen ja digitaalisuuden merkitys tulee ymmärtää entistä kattavammin osaksi ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.
Samalla meidän tulee ennen kaikkea ylläpitää ja kehittää omaa laajaan ja hyvin koulutettuun reserviläisarmeijaan perustuvaa puolustustamme. Tässä muun muassa Hornetien korvaaminen täysimääräisenä HX-hankkeen muodossa ja kotimaisin resurssein Raumalla rakennettu Laivue-2020 -hanke merellisen suorituskyvyn takaamiseksi ovat avainasemassa.
Suurvaltojen aika
Käsillä olevaa aikaa voidaan perustellusti kutsua turvallisuus- ja suurvaltapolitiikan ajaksi. Alati kiristyvät maailman johtavien suurvaltojen väliset suhteet tulevat jättämään omat heijastinvaikutuksensa myös eurooppalaisille ulko- ja turvallisuuspolitiikan pelikentille.
Yhdysvalloissa on havahduttu siihen, että maan asema maailman johtavana talous- ja sotilasmahtina on aidosti uhattuna ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan. Trumpin hallinnon aikainen päätös etääntyä kansainvälisestä yhteisöstä jätti Kiinalle valtavan ison pelitilan, jonka se on pyrkinyt täyttämään keinoja kaihtamatta. Kiinan harjoittama politiikka ja ajoittainen sapelinkalistelu näkyy muun muassa Taiwanin ja Hongkongin kohdalla.
Kiinan julkilausuttuna suunnitelmana on olla maailman johtava valtio vuoteen 2049 mennessä. Vuosilukukin on itsessään symbolinen. Kiinan kansantasavalta täyttää tuolloin 100 vuotta. Kiinan vaikutusvallan kasvu ei voi olla vaikuttamatta oman unionimme turvallisuuspolitiikkaan.
EU:n tulee kehittää omaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa, jossa se on kuluneen puolentoista vuoden ajan ollut verrattain ponneton ja aikaansaamaton. Elämämme aika on osoittanut, että unioni hakee paikkaansa erityisesti Kiinan ja Yhdysvaltojen välissä, puhumattakaan unionin suhteesta Venäjään. Esimerkiksi Kiinan valtava Silkkitie-hanke ajaa EU:ta geopoliittisesti ja taloudellisesti yhä vaikeampaan tilaan.
Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Kiina on myös enenevässä määrin pyrkinyt muuttamaan sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää sisältäpäin. Meidän onkin länsimaissa tunnustettava, että meille tärkeät ja puolustamisen arvoiset oikeudet, kuten sananvapaus, demokratia ja itsemääräämisoikeus, ovat maailman mittapuulla vähemmistön arvoja. Kiina, Venäjä ja islamilainen maailma eivät valitettavasti jaa samoja arvoja. Meidän tuleekin muistaa ulkopolitiikassamme, että puolustamamme elintärkeät arvot eivät välttämättä ole perusarvoja kansainvälisissä yhteyksissä.
Vahvaa eurooppalaista turvallisuuspolitiikkaa
Eurooppalaisen turvallisuus- ja puolustusyhteistyön kehittäminen on erittäin kannatettava kehityssuunta, mutta ollaksemme realistisia täytyy muistaa, että Euroopan turvallisuus perustuu edelleen hyvin vahvasti Natoon. Unionilla on toki työkalupakissaan Lissabonin sopimus, joka velvoittaa jäsenmaita antamaan tukea toisilleen aseellisen hyökkäyksen tapahtuessa. Vaikka kirjaus on tärkeä, sen painoarvo on, pelotevaikutuksineen lähinnä teoreettinen.
EU tarvitseekin turvallisuuspoliittisen kasvojenkohotuksen. Esimerkiksi Lissabonin sopimuksen uskottavuus kasvaisi, jos sen mukaista toimintaa lähdettäisiin harjoittelemaan laajemmassa yhteistyössä jäsenvaltioiden kesken. Suomelle kansainvälisessä harjoitustoiminnassa on samalla kyse oman osaamisemme ja puolustuksellisen vahvuutemme näyttämisestä. Onnistuneen ja vaikuttavan harjoitustoiminnan avulla muodostetaan käsitystä Suomesta ja puolustusvoimista.
Viitteitä orastavasta Euroopan laajuisesta puolustuksellisesta syventymisestä on ajoittain näköpiirissä. Liki kaksi vuotta kestäneet EU:n monivuotisen rahoituskehyksen neuvottelut saatiin päätökseen viime vuoden heinäkuussa. Lopulliseen rahoituskehykseen vuosille 2021–2027 saatiin mukaan uusi eurooppalaisen puolustuksen kannalta tärkeä instrumentti, Euroopan puolustusrahasto (EDF). Rahastolla voidaan erityisesti auttaa suomalaisen puolustusteollisuuden kehittämistä.
Kyse on osaltaan historiallisesta kirjauksesta. Ensimmäistä kertaa EU:n budjettia käytetään yhteiseen puolustukseen, mutta painopiste on loppupeleissä puolustusteollisuuden, tutkimuksen ja innovaatioiden tukemisessa. Suomen pienenä jäsenvaltiona kannattaa kuitenkin olla aina mukana kehittämässä omia järjestelmiään kansainvälisissä yhteyksissä. Tätä kautta saamme tuotua takaisin omaan puolustukseemme ja puolustusteollisuuteemme parhaat toimintatavat ja pystymme samalla kehittämään omalla osaamisellamme unionin alueen puolustusta
Puolustusrahasto on hyvä alku, mutta pelkästään rahaston tai EU:n turvatakuiden tuomaan, lähinnä teoreettiseen turvaan, ei tule tuudittautua liiaksi. EU:n on reagoitava äkillisesti muuttuviin kansainvälisiin tilanteisiin entistä nopeammin. Siksi kannatankin EU:n turvallisuusneuvoston perustamista. Turvallisuusneuvoston avulla unioni voisi reagoida huomattavasti nopeammin alati muuttuviin uhkakuviin ja oman turvallisuusympäristömme muutoksiin, puhumattakaan mahdollisesta pelotevaikutuksesta. Eurooppa näyttäisi neuvoston myötä aidosti vahvalta, yhtenäiseltä ja uskottavalta turvallisuuspoliittiselta toimijalta.
Liika energiariippuvuus halvaannuttaa
Venäjän merkityksestä ei voida olla puhumatta kun kyseessä on EU:n turvallisuus- ja ulkopolitiikan suunta. Ehdottihan Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov helmikuussa, että Venäjä voi tarvittaessa katkaista suhteensa unioniin. Loppupeleissä kyseessä saattoi olla vain perivenäläinen retorinen keino painostaa EU:ta.
Suhteessaan Venäjään EU:n on oltava tällä hetkellä ehdottoman tiukka, kova ja yhdenmukainen päätöksissään. Toimintatapaa ei tule kuitenkaan mieltää vihamielisyydeksi. Kyse on samalla oman selkärankamme ja potentiaalimme näyttämisestä. Osoittihan ulkoministeri Pekka Haavisto helmikuisella vierailullaan Pietariin, että Venäjää kohtaan voi olla diplomaattisesti erittäinkin kova ja asioista voidaan puhua niiden oikeilla nimillä.
Esimerkiksi oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin myrkyttäminen osoitti, minkälainen naapuri Venäjä on demokraattisista oikeuksista puhuttaessa. Kyseessä ei myöskään ollut ensimmäinen kerta, kun Venäjä on näyttänyt pystyvänsä toimimaan omien rajojensa ulkopuolella. Voiman näyttäminen voidaan ajoittaa jo Viron Pronssisoturi-patsas -kiistaan vuonna 2007. Kiistassa huomionarvoista on, miten vaikuttaminen ja valheiden levittäminen tapahtui jo tuolloin verkossa ja fyysisen maailman tavoittamattomissa. Venäjä osoitti puolestaan kykynsä toimia perinteisen sotilaallisesti rajojensa ulkopuolellaGeorgian sodassa vuonna 2008. Navalnyin myrkyttämisen myötä on viimeistään selvää, ettei Venäjä kaihda voimakeinojen käyttämistä edes omia kansalaisiaan kohtaan.
Itse kannatan vakaasti uusia ja tiukempia Venäjä-pakotteita EU:n toimesta. EU:lla on nyt käytössään uudenlaisia pakotevälineitä, jotka eivät osu talouteen, vaan jäädyttävät varoja ja asettavat yksityishenkilöitä matkustuskieltoon. Näitä keinoja tulisi nyt hyödyntää.
Unionin tulee samalla vähentää omaa energiariippuvuuttaan Venäjästä. Olen itse painottanut miten EU:n pitäisi perua Venäjältä Saksaan rakenteilla oleva, loppusuoralla oleva Nord Stream -kaasuputki. Yksipuolinen energiariippuvuus Venäjästä halvaannuttaa niin koko EU:n kuin Suomen kaltaisen pienehkön maan riippumatonta päätöksentekoa. Tämä vaikeuttaa muun muassa jämäkän yhteisen ulkopolitiikan tekemistä.
Teknologia osana ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa
Kyberhyökkäyksiä ja kyberrikollisuutta esiintyy maailmassamme valitettavasti yhä enemmän. On tärkeä huomata, että kyse on ihmisen itse luomasta maailmasta. Kyseessä ei ole irrallinen saareke esimerkiksi turvallisuuspolitiikan saralla. Suomessakin olemme saaneet kyberhyökkäyksistä osamme. Esimerkiksi viime syksynä tietoon tullut kyberhyökkäys eduskuntaa kohtaan osoitti meille miten valtiolliset toimijat voivat ajautua kyberhyökkäyksen kohteiksi. Samana vuonna tapahtunut psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurto osoitti samalla, että yksityinen toimija on yhtä altis laajamittaiselle kyberhyökkäykselle.
Teknologia onkin muodostunut enenevässä määrin elintärkeäksi osaksi jokaisen eurooppalaisen yhteiskunnan arkipäiväistä toimivuutta. Esimerkiksi kriittisistä aloista, kuten liikenne-, energia-, terveydenhuolto- ja rahoitusalasta on tullut pääasiallisessa toiminnassaan yhä riippuvaisempia digiteknologioista. Digitaalinen maailma avaa useita ovia ja mahdollistaa innovatiivisia ratkaisuja esimerkiksi tuotekehittelyn ja terveydenhuollon saralla. Kolikon kääntöpuoli kuitenkin on, että avaamme samalla ovet kyberuhille. Mikäli emme onnistu suojaamaan itseämme, teemme järjestelmistämme ja yhteiskunnastamme haavoittuvaisen.
Parhaillaan Brysselissä on valmisteilla peräti kaksi erillistä lainsäädäntöhanketta, joiden tarkoitus on torjua mainittuja uhkia. Valmisteilla on päivitetty direktiivi verkko- ja tietojärjestelmien suojan parantamiseksi ja uusi direktiivi kriittisten toimijoiden häiriönsietokyvystä. Euroopan komissio ja Euroopan ulkosuhdehallinto (EUH) esittelivät edellisten toimien lisäksi vuoden 2020 lopussa EU:n uuden kyberturvallisuusstrategian.
Suomen tie
Juurisyy siihen miksi keskustelu esimerkiksi EU:n yhteisestä puolustuksesta on Suomessa paljon voimakkaampaa kuin muualla unionin alueella johtuu erityisesti siitä, että Suomi ei valitettavasti ole Naton jäsen. Uskottava suomalainen reserviläisarmeijaan nojaava puolustus yhdistettynä vaikuttavaan sotilaalliseen pelotevaikutukseen toimisi aidosti rauhan takeena. Nato-jäsenyyden hakeminen ei ole vielä liian myöhäistä. Alati muuttuvassa turvallisuuspoliittisessa ympäristössä valmistelu jäsenyyden hakemiseksi tuleekin aloittaa mahdollisimman pian.
Suomen kaltaisen pienen jäsenvaltion kannalta EU-maiden yhteistyö sotilaallisten resurssien, asehankintojen ja tutkimusmenojen saralla on elintärkeää. Yhteistyön avulla saamme parhaat toimintamallit kumppanimailtamme osaksi suomalaista puolustusta.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa Suomen on aina sopeuduttava ja reagoitava turvallisuusympäristössä tapahtuviin muutoksiin nopeasti, vaikka unioni ei siihen itse pystyisi. Viime vuosina mainitut nopeat muutokset Suomen ja unionin lähialueilla ovat näkyneet erityisen selvästi Krimin laittomassa haltuunotossa, kiihtyneessä Venäjän käymässä kybersodassa sekä Valko-Venäjän ahdistelussa.
Eurooppalainen ulottuvuus ja tätä myötä saamamme ulko- ja turvallisuuspoliittinen kumppanuus on olennainen osa Suomalaista identiteettiä. Suomi tarvitsee vahvaa Euroopan unionia puolustuksensa tueksi. Emme kuitenkaan saa unohtaa oman kansallisen puolustuksemme merkitystä ja sen kehittämistä.
Julkaistu Sotilasaikakauslehdessä 02/2021:
https://www.upseeriliitto.fi/sotilasaikakauslehti/2_2021/euroopan_unioni_on_suomelle_turvallisuusunioni
