Ajankohtaista

Arvostusta pitää vaatia, ei odottaa, Maaseudun Tulevaisuus

30.1.2015

Olin keskiviikkona 28.1. Lyonissa kannustamassa suomalaisia huippuosaajia, jotka kilpailivat maailman parhaan tittelistä. Keittiömestari Matti Jämsén ja assistentti Antti Lukkari kisasivat arvostetun Bocuse d’Or -kilpailun finaalissa kokkien maailmanmestaruudesta. Ruokameppinä koin velvollisuudekseni olla paikalla ajamassa suomalaisen ruoan asiaa. Miksi?

Satuin puhumaan joulun alla huolestuneen kansalaisen kanssa suomalaisen ruokakulttuurin tulevaisuudesta. Olimme yhtä mieltä siitä, että kansainvälinen menestys ei ole tuotteiden eikä niiden tekijöiden laadusta kiinni. Vaihtoehtoja pohtiessamme yksi esimerkki havainnollisti kivuliaan selvästi, missä meillä on parantamisen varaa.

Kansalainen kertoi nähneensä Jamie Oliverin ruokaohjelman, jossa huippusuosittu kokki seikkaili ruotsalaisessa metsässä poimien moninaisia marjoja, sieniä ja villiyrttejä. Ruotsi näyttäytyi järvien, avotulten, raikkaan ilman ja tuoreen, villin ruoan maana. Oliver ihmetteli jylhän maiseman keskellä, ettei tällaista kulinaristin taivasta löydy kuin vain Ruotsista.

Maisemat ruudulla olivat kaikille suomalaisille kovin tutun oloisia. Kuin kenen tahansa mökkitieltä olisi metsään suunnannut. Luonnon upeat antimet olivat lähes poikkeuksetta samoja, joita oma maaperämme tarjoaa vuodesta toiseen jokaiselle, joka jaksaa aarteita kumartua noukkimaan.

Muistelimme myös, että kyllä sitä on huippusuosittu kokkiohjelma Suomeenkin saatu. Kulttikokki Anthony Bourdain kävi loskanharmaassa Helsingissä maistamassa muun muassa viikon seissyttä voileipää (ja viinaa) sekä kulttigrillin teollisuusporilaista (ja viinaa). Sekaan mahtui katsaus suomalaista hulluutta, saunaperinteitä, lisää loskaa ja viinaa. Kaikki jossain määrin hyvin suomalaista, kyllä, mutta kontrasti ei olisi voinut olla suurempi.

Kaikki lähtee tuotteesta, mutta se ei vielä riitä. Pitää osata myös markkinointi. Eikä osaaminenkaan vielä riitä, vaan pitää myös löytää ne kanavat, joissa viesti pääsee leviämään ja otetaan vastaan. Hyvä viesti on monipuolinen, kuten on huippuluokan tuotteidemme kirjokin. Kuva pienestä ja erikoisesta kansasta saa kyllä huomiota, mutta seuraava askel puuttuu edelleen. Arvostusta tulee vaatia, ei odottaa.

Juuri tämän takia Bocuse d’Or on niin tärkeä. Modernin, pohjoismaisen keittiön trendi ei ole vielä ohi. Suomi on saatava mielikuvissa samalle viivalle Tanskan, Ruotsin ja Norjan kanssa. Menestys tuo arvostusta, arvostus luo trendejä ja ruokamaailman trendit ovat satojen miljoonien bisnes. Se tarkoittaisi työpaikkoja sekä ravintola-alalle että tuottajille.

Viestin sisältö on lopulta omissa käsissämme. Suomella on monet erilaiset, eri ihmisiä kiinnostavat kasvot. Se voi olla outo ja alkoholilla kyllästetty, kuten Bourdainilla. Se voi myös olla tuore, villi ja ennennäkemätön, kuten Oliverilla. Ennen kaikkea se voi olla maailman paras. Kuten Jämsénillä.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 30.1.2015

Ajankohtaista

Yle Ykkösaamu: Presidentin rooli ja TTIP

22.1.2015

Petri Sarvamaa Ylen Ykkösaamussa kertomassa, miten neuvottelut EU:n ja USA:n kauppa- ja investointikumppanuussopimuksen solmimiseksi edistyvät.

Kuuntele ohjelma ›

Ajankohtaista

Haen harjoittelijaa toimistooni Brysseliin

19.1.2015

Harjoittelun ajankohta on 27.4. – 27.9.2015.

Brysselin toimistossani pääset perehtymään meppi-toimiston hektiseen arkeen sekä EU-instituutioiden toimintaan.

Hyviä koulutustaustoja harjoittelijalle ovat valtiotieteellinen, yhteiskuntatieteellinen, oikeustieteellinen tai kauppatieteellinen opintosuuntaus. Kielitaitoa saa olla mieluummin enemmän kuin vähemmän, englanninkielen pitää olla työskentelytasolla ja ranskan osaamisesta on hyötyä. Maksamme harjoittelijalle pientä korvausta, eli et tarvitse yliopistosi harjoittelurahaa. Haluamme myös suosia opiskelijoita, joilla ei ole ennestään kattavaa kokoelmaa harjoittelupaikoista.

Mikäli olet aidosti kiinnostunut Euroopan unionin ja Euroopan parlamentin toiminnasta, lähetä meille vapaamuotoinen hakemuksesi CV:n kera 15.2. mennessä.

Lisätietoja & hakemukset: Hanna Grekula (hanna.grekula(at)europarl.europa.eu) tai Vesa Kahilampi (vesa.kahilampi(at)europarl.europa.eu).

Ajankohtaista

Kokoomusmepit: Sarvamaa: Jäsenmaiden sitouduttava yhteiseen ulkopolitiikkaan

16.1.2015

”EU:n on löydettävä kestävä ja johdonmukainen yhteinen linja ulko- ja turvallisuuspolitiikassa” ”Yhteisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen näkemyksen piti selkiytyä korkean edustajan viran myötä. Näin ei edustaja Ashtonin aikana käynyt”, toteaa Petri Sarvamaa. Uuden komission myötä EU:n ulkosuhteiden korkeana edustajana aloitti Italian Federica Mogherini. ”Mogherinin tulisi aloittaa korjaamalla aiemmat virheet ja keskittyä suuriin linjoihin”, vaatii Sarvamaa.

Lue uutinen ›

 

Ajankohtaista

STT: Metsä Matti Jämsénin inspiraationa kokkien maailmanmestaruuskilpailuissa

Bocuse d’Or eli kokkien maailmanmestaruuskilpailut käydään Ranskan Lyonissa 27.-28.1. Suomen edustaja Matti Jämsén ja tiimi valmistautuvat lopulliseen koitokseen. Kilpailusuorituksen teema on suomalaisissa vahvuuksissa – metsässä ja outoudessa sekä suomalaisessa muotoilussa. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa on ollut vakituinen vieras Bocuse d’Or-kisan Suomen kannustajajoukoissa. – Metsä on Suomelle erinomainen teema. Usein ruoka koetaan tulevaksi vain pelloilta, merestä tai kasvihuoneista. Meillä Suomessa ruoka ja ihmiset saavat voimansa myös villistä luonnosta ja metsästä, Sarvamaa hehkuttaa.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Uusi Suomi: Tutkijat Suomeakin puhuttavasta Isis-ongelmasta: ”Ei pidä antaa palata”,

14.1.2015

Petri Sarvamaa on nostanut esiin Kanadan esimerkin. Kanadassa hallituksella on oikeus mitätöidä passit henkilöiltä, joiden voidaan epäillä liittyneen tai pyrkivän liittymään Isis-taistelijoiden joukkoon.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Nykypäivä: Löysät pois

9.1.2015

EU:n pitää purkaa turhaa sääntelyä. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan mielestä on mielenkiintoista nähdä, miten komissio lähtee käytännössä toteuttamaan parempaa sääntelyä. – Ensimmäiset kuusi kuukautta ovat ratkaisevia. Eli lähteekö komissio selkeästi yksinkertaistamaan sääntelyä ja vähentämään lainsäädännön määrää?

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Verkkouutiset: ”Paavo Väyrysen ulkopoliittista todellisuutta ei ole enää olemassa”

6.1.2015

Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaan mielestä europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) elää menneessä. – Paavo Väyrysen ulko- ja turvallisuuspoliittinen analyysi lähtee sellaisesta kehikosta, jota ei ole enää olemassa, Sarvamaa sanoo Verkkouutisille. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan mukaan Ukrainalla on täysi oikeus itsenäisenä valtiona päättää Nato-jäsenyyden hakemisesta.

Lue uutinen ›