Verkkouutiset: Kokoomuksen Sankelo: Keskustan Anttilalta pohjanoteeraus
30.4.2014
Maatalouden EU-neuvotteluissa saatiin Suomelle hyvä tulos kokoomuslaisten aktiivisella yhteistyöllä.
Ajankohtaista
Ajankohtaista
Nato-jäsenyys on halvin tapa parantaa Suomen turvallisuutta, Uusi Suomi
Osa II: Suomi ja NATO
Kirjoitus on toinen osa Uuden Suomen puheenvuorossa julkaistavaa trilogiaa, joka käsittelee Suomen, Venäjän ja EU:n tulevaisuutta ja keskinäisiä suhteita Ukrainan kriisin valossa. Osa yksi (EU ja Venäjä) löytyy täältä. Osa kolme (energia) ilmestyy perjantaina.
Olen toistuvasti ja avoimesti ilmaissut kantani Suomen Nato-jäsenyyden puolesta jo vuosien ajan. Viimeksi kaksi kuukautta sitten totesin, että Ukrainan kriisin ratkettua Nato-vaihtoehto tulee ottaa tosissaan esiin.
Suomen jäsenyyshakemuksen valmistelu tulee aloittaa kuitenkin heti. Poliittisen johdon tulee valmistella päätös mahdollisimman pitkälle ja liittyminen tulee toteuttaa heti kun se on seuraavan kerran mahdollista.
Syyt kantaani ovat lopulta yksinkertaiset. Viimeistään Venäjän toiminta Ukrainassa palautti reaalipolitiikan kansainvälisen politiikan keskiöön. Etupiiriajattelun paluu tarkoittaa uudenlaista painetta Suomea kohtaan. Paras ratkaisu jonka voimme tehdä on varmistaa, että Suomeen kohdistuva hyökkäys koituisi hyökkääjälle mahdollisimman kalliiksi.
Fakta on, ettei yhteenkään Naton turvatakuiden alaiseen maahan ole hyökätty järjestön ulkopuolisen valtion toimesta Naton historian aikana. Tilanteessa, jossa valintana on kohdistaa aggressiotaan liittoutumatonta rajanaapuria tai täysivaltaista Naton jäsentä kohtaan, on selvää että jälkimmäinen vaihtoehto on selvästi vähemmän houkutteleva.
Nykytilanteesta voinemme olla yhtä mieltä: Suomella ei tällä hetkellä ole uskottavaa kokonaisvaltaista maanpuolustusta. Tähän ovat päätyneet niin ruotsalaiset kenraalit kuin kotimaiset tutkijat ja päällystökin. Optimistisetkin arviot antavat meille kuukauden verran kestokykyä kriisin osuessa kohdalle. Kuukausi on tyhjää parempi, mutta uskottavasta pelotteesta ei voida puhua.
Jonkin on siis muututtava nykytilanteeseen nähden. Lisäpanostusten määrä on välttämätön. Olen vakaasti sitä mieltä, että investoinneille ei saada läheskään yhtä hyviä hyötyjä jos ne tehdään kansallisesti kalustoamme parantaaksemme kuin jos ne sijoitetaan strategiseen modernisointiin ja Nato-jäsenyyteen.
Moni vastustaa Natoa nimenomaan sen hintaan vedoten. Itse näen että se on lopulta kaikkein kustannustehokkain tarjolla oleva tapa parantaa Suomen turvallisuutta.
Turvatakuiden lisäksi liittoutuminen mahdollistaa kaluston ja osaamisen jakamisen. Yhteiset tiedustelutiedot ja satelliitit ovat kelpo esimerkki edusta jonka hyöty on kiistaton, mutta toteuttaminen kansallisesti on täysin mahdoton ajatus. Jäsenyyteen panostamisen hintalappu on mitätön verrattuna kansallisen puolustuskyvyn parantamiseen riittävälle tasolle jos toimimme yksin.
Puolustusvoimista on virallisen kannan puutteesta huolimatta kuulunut johdonmukaisesti argumentteja Nato-jäsenyyden puolesta. Viimeisimpänä esimerkkinä viime viikonloppuna julkaistiin tutkimus, jonka mukaan 66% Upseeriliiton kyselyyn vastanneista koki Naton jäsenyyden parhaana vaihtoehtona Suomen puolustuksen järjestämiseksi. Vertailun vuoksi liittoutumattomuus sai 24% kannatuksen.
Ehkä hämmentävin osa kotimaista turvallisuuspoliittista keskustelua onkin se varmuus, millä niin poliittiset toimijat kuin kansakin ovat sivuuttaneet nämä ulostulot. Eikö meidän nimenomaan pitäisi kuunnella heitä, joilla on paras ammattitaito ja strateginen osaaminen näissä asioissa? Heitä, jotka ovat elämäntyönsä tämän maan puolustuksen suunnittelun parissa tehneet?
Natolla on yhteiskunnassamme vakiintuneet ja asiaan perehtyneet kannattajansa sekä vastustajansa, mutta enemmistön keskustelua ohjaa turhan usein tietämättömyys ja vahvat tunteet, pelko ja inho.
Nyt myös perinteisten vastustajien joukosta on alkanut kuulua muutoksen ääniä. Vihreät päättävät kesäkuun puoluekokouksessaan, onko puolueen virallista kantaa syytä muuttaa. Vaikka kanta ei muuttuisikaan, on asiasta keskusteleminen puolueen sisällä jo suuri edistysaskel kun muistetaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden tilanne. “Ei Natolle” vaikutti ulospäin ajoittain lähes pyhältä totuudelta.
Juuri siksi Heidi Hautalan ulostulo ansaitsee kiitosta. Ympäröivä todellisuus on ajanut vanhoista totuuksista ohi ja meidän on sopeuduttava muutokseen. Todellisuus on toki näyttänyt tältä jo pidemmän aikaa, mutta toisesta ääripäästä liikuttaessa lisäaika asian ymmärtämiseen on ehkä tarpeellista.
Toivottavaa olisi, että moni muukin harkitsisi uudestaan kantaansa tässä valossa. Ennen kaikkea vastuu on hallituksella ja nykyisen eduskunnan voimahahmoilla. Poliitikot eivät voi enää todeta, ettei keskustelun aika ole nyt. Kantojen pitää tulla selvästi esiin, rehellisesti, kannatusluvuista välittämättä. Vain siten voi oikea keskustelu kehittyä.
Yllä on suhteellisen selkeä kuva siitä, miksi Suomen pitäisi liittyä jäseneksi. Miten vasta-argumenttien kanssa? Muutamaan toreilla useammin vastaan tulevaan väittämään on ehkä parempi ottaa kantaa jo etukäteen.
– “Suomi on ollut liittoutumaton aina ja meidän tulee liittoutumattomana pysyä. Paasikiven-Kekkosen linja on toiminut syystä.”
Suomi on virallisesti ollut liittoutumaton aina, mutta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen olemme selvästi asemoineet itsemme länteen. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak sanoi osuvasti, että Venäjä näkee meidän jo nyt olevan lännen leirissä niin poliittisesti, taloudellisesti kuin hyvin vahvasti myös sotilallisestikin. Jos uskomme ulos jättäytymisen takaavan Suomen puolueettomuuden myös Venäjän silmissä, huijaamme itseämme.
– “Nato-jäsenyys ärsyttää Venäjää suunnattomasti, eikä ole etumme mukaista toimia tahallamme toista ärsyttäen.”
Venäjä ei tulisi katsomaan jäsenyyttämme hyvällä, mutta uskon kahdenkeskisten suhteiden viilenevän vain hetkeksi. Kuten yllä jo mainitsin, Venäjällä on nähty Suomi ’läntisenä’ valtiona jo 1990-luvun alkupuolelta asti. Naton jäsenyys olisi loogista jatkumoa ja tuskin tulisi naapurille yllätyksenä. Heidän etunsa on totta kai uhitella tässä vaiheessa niin, ettemme uskalla askelta edes ottaa. Tähän asti se on toiminut taktiikkana suhteellisen hyvin.
– “Nato ei ehdi Suomea auttamaan jos kriisi syttyy.”
Tämä ei ole mikään selitys olla liittymättä. On totta, että Nato ei ole ensimmäisenä vastassa jos tositilanne joskus iskee. Siitä vastaa edelleen oma armeijamme. Ilman Natoa meillä ei ole mitään syytä odottaa, että kukaan tulisi apuun edes ajan kanssa. Pelkkä rauhankumppanuus ei sotilaallisen avun saamiseen riitä. Valitsemmeko jäsenyyden, sen tuoman pelotteen sekä viiveellä tulevan avun vai eristämmekö tämän takia itsemme ja jäämme yksin?
– “Olimme kylmän sodan aikana Neuvostoliiton vaikutuksen alla, Naton kautta hyppäisimme USA:n leiriin – eikö tässä mennä ojasta allikkoon?”
Kysymyksen asettelu olettaa, että kolmas vaihtoehto, puolueettomuus, on edelleen olemassa. Ei se ole. Tai on, mutta Sveitsi ei sijaitse Venäjän rajalla. Tila idän ja lännen välissä on koko ajan ahtaampi, eikä se Ukrainan tilanteen valossa pitäisi näyttäytyä kenellekään houkuttelevana paikkana olla. Pahimmassa tapauksessa näyttäydymme kummallekin puolelle uhkana, epävarmana riskitekijänä jonka tulevaisuudesta ei tiedetä.
Mielenkiintoisesti USA:n hallinto on tarjonnut Ukrainalle ohjeita hakea mallia Suomen toiminnasta kylmän sodan aikana. Suomessa tämä on tietysti nähty käyttämämme mallin toimivuuden korostamisena. Mitä ei nähdä, on että tämä on Yhdysvaltojen tapa kertoa, että muita vaihtoehtoja ei enää ole. Naton ovi on kiinni kun hyökkäys on jo alkanut.
Suomella tämä vaihtoehto edelleen on. Miksi emme edelleenkään siihen tartu?
Julkaistu US:n puheenvuorossa 30.4.2014.
Ajankohtaista
Kainuun Sanoma: Rooli alueilla jopa vahvistuu
29.4.2014
Metsähallituksen metsätalouspuolen yhtiöittäminen huolestuttaa monia. EU:n tuleva metsästrategia kuitenkin nostaa metsien merkitystä ja terävöittää energiapolitiikkaa.
Ajankohtaista
EU:n Venäjä-pakotteita tiukennettava, Uusi Suomi
28.4.2014
Osa I: EU ja Venäjä
Kirjoitus on ensimmäinen osa Uuden Suomen puheenvuorossa julkaistavaa trilogiaa, joka käsittelee Suomen, Venäjän ja EU:n tulevaisuutta ja keskinäisiä suhteita. Osat kaksi (Nato) ja kolme (energia) ilmestyvät muutaman päivän välein vielä tämän viikon aikana.
Näistä vaaleista oli tulossa kaikkien aikojen eurovaalit joka tapauksessa. Viime vuoden puolella nähtiin selkeitä signaaleja puolueilta ja medialta siitä, että ensi kevään eduskuntavaalien lämmittelyn sijaan tällä kertaa saatettaisiin tosissaan puhua EU:sta ja eurooppalaisesta tulevaisuudesta. Eurokriisi piti tästä huolen.
Kevään kuuma puheenaihe, Ukraina, laittoi kuvion taas uusiksi.
Talouskysymysten rinnalle nousee nyt myös turvallisuuspolitiikka, ja integraatio tarkoittaa tänä keväänä taas paljon enemmän kuin pelkkää taloudellista yhdentymistä. EU:n ja Venäjän keskinäiset suhteet ovat hallinneet uutisointia ympäri Eurooppaa ja suomalaisilla on luonnollisesti selvästi keskivertoa enemmän mielenkiintoa vaikuttaa tapahtumien kulkuun.
On syytä muistuttaa, ettei Euroopan parlamentilla ole suoraa toimivaltaa EU:n turvallisuuspolitiikan kysymyksissä. Tämä valta on annettu neuvostolle. Kansainvälisen kriisin keskellä on silti hyvä pysähtyä miettimään mitä on juuri tapahtunut ja missä nyt mennään. Kansallisesti kyseessä on meille tärkeä asia ja turvallisuuspoliittisesta tilanteesta on syytä puhua ääneen.
Venäjän demokratiakehitys oli kuuma puheenaihe vuosien 1995 ja 2005 välillä. Sitä ympäröinyt optimismi ohjasi EU:n Venäjä-politiikkaa koko 10 vuoden jakson ajan. Ajatusmalli oli hieman idealistinen ja naiivi, mutta lopulta ymmärrettävä ja ainakin alkuvuosina myös todellisuuden tukema. Mitä ei enää millään voi ymmärtää, on että saman ajatusmallin haamut kummittelevat keskuudessamme vielä vuonna 2014, vaikka konkreettinen demokratiakehitys Venäjällä on ollut täyttä utopiaa jo yli vuosikymmenen.
Putinin vallan alkuvuodet antoivat viitteitä minkälaisesta miehestä on kyse ja mihin suuntaan valtio tulee kehittymään. Viimeistään Georgian kriisi elokuussa 2008 kertoi sen selvästi ja äänekkäästi koko muulle maailmalle: etupiiriajattelu oli palannut Kremliin voimalla. Koko ulkopolitiikan työkalupakki oli taas käytössä, aina aseelliseen voimankäyttöön asti, itsenäisten valtioiden rajoista välittämättä.
Jostain syystä eurooppalaisten johtajien enemmistö ummisti tapahtumista huolimatta silmänsä ja unohti vuoden 2008 opetukset. Ukrainan kriisi yllätti Euroopan housut kintuissa, vaikka kriisin luonteessa tai sijainnissa ei pitäisi olla mitään yllättävää. Euroopan turvallisuustilanne on nyt muuttunut pysyvästi, eikä paluuta edes vuoden takaiseen tilanteeseen ole lähitulevaisuudessa nähtävissä.
Muuttunut tilanne tuo omat, erityiset haasteensa Suomelle, mutta palaan näihin huoliin osassa kaksi. EU:n osalta tilanne on erilainen, mutta tulevaisuuden kannalta yhtä kriittisen tärkeä.
Georgian kriisin aikana EU osallistui tulitauon neuvottelemiseen, mutta ei tuominnut Venäjän suhteettoman suuria sotilaallisia vastatoimia eikä asettanut pakotteita. Ukrainan kriisin saavuttua toimet on tuomittu ja pakotteetkin on kaivettu esiin, mutta itsepäistä suurvaltaa vastaan nämä varovaiset toimet eivät riitä. Putin on jo kahdesti pakottanut EU:n näyttämään korttinsa, ja hymyillyt leveästi pöydälle lasketun käden nähtyään.
Vielä ei ole liian myöhäistä paikata tilannetta, mutta monta mahdollisuutta on jo haaskattu. En missään nimessä tarkoita paikkaamisella riidan haastamista, se ei palvele kenenkään etuja. Jatkuva yhteisistä vaatimuksista joustaminen ja “Ukrainan ongelmat eivät kuulu meille” -ajattelu ei kuitenkaan sekään ole vaihtoehto. Laajat ja voimakkaat taloudelliset pakotteet on otettava käyttöön, jotta neuvotteluyhteys saataisiin auki osapuolten välille.
Korostan, että puhun EU:n yhteisistä toimista, en Suomen linjasta. Raja on piirrettävä maahan selvästi, voimakkaasti ja yhdessä. Siitä tulee pitää kiinni ja toimet toteuttaa. Ilman tätä päättäväisyyttä yksittäiset jäsenvaltiot tulevat taipumaan ja lieventämään linjaansa yksi kerrallaan Venäjän suututtamisen pelossa.
Näen, että EU:n tulisi toimia lyhyellä tähtäimellä seuraavilla tavoilla:
1) Venäjän johtohenkilöihin kohdistuvaa pakotelistaa on laajennettava reilusti nykyisestä 33 nimestä ja pakotteet tulee ulottaa laajasti presidentti Putinin läheisimpiin oligarkkitukijoihin. Tällaisten henkilöiden eurooppalaisten varojen jäädyttäminen ja matkustuskielto saisi aikaan konkreettista ja kohdennettua painetta.
2) Ranskan ja Venäjän välinen Mistral -luokan komento- ja tukialuskauppa on pysäytettävä muun asekaupan ohella. Uskottavuus pakotteille on hataraa, jos iso EU-maa voi samanaikaisesti myydä Venäjälle hyökkäykseen soveltuvaa modernia sotakalustoa.
3) Mikäli Venäjä ei reagoi, myös venäläisten valtiollisten tai valtioon yhdistettävissä olevien suuryritysten EU-alueella tapahtuvaan liiketoimintaan tulee tarpeen mukaan kohdistaa pakotteita, niin investointiestojen kuin varojen jäädyttämisen muodossa.
4) EU:n tulee pitkän tähtäimen tavoitteena pyrkiä pois energiariippuvuudesta Venäjän kanssa. Tästä lisää myöhemmin osassa kolme. Pakotteiden yhteydessä on tärkeää tiedostaa, että riippuvuus ei ole vain yksipuolista. Liuskekaasun nousun myötä Venäjän vaihtoehtoiset markkinat, joille maakaasua voi työntää, eivät ole entisellään. Energiaan kohdistuvat pakotteet olisivat maanosamme teollisuudelle se raskain pala, mutta aiheuttaisivat myös Venäjän kaasukentille tuntuvaa tyhjäkäyntiä.
5) Ukrainan kriisin ratkaisemista on edistettävä aktiivisella ja aloitteellisella diplomatialla heti kun siihen tarjoutuu mahdollisuus. Pakotteita tule jatkaa yhtään pidempää kuin on tarvis. Pakotteiden tarkoitus ei ole rankaista Venäjää eikä itseämme, vaan saada osapuolet saman neuvottelupöydän ääreen tositarkoituksella.
Kotimaassa argumenttina EU-pakotteita vastaan on esitetty Suomen ja Venäjän kahdenkeskisten suhteiden huononemista toimien seurauksena. Huoli on ymmärrettävä, mutta isossa kuvassa lyhytnäköinen. Pakotteet voivat maksaa niin menetettyinä liiketoimintamahdollisuuksina kuin poliittisena pääomanakin, mutta tosiasia on että kaikella on hintansa. Myös toimettomuudella. Käykö tilanne meille halvemmaksi, jos se hinta maksetaan myöhemmin? En usko.
Lopulta pitää miettiä, mikä meille on tärkeintä. Jos asetamme demokratian meillä ja Euroopassa lyhyen tähtäimen taloudellisten etujen edelle, saa keskustelu ehkä paremman perspektiivin. Yhteisessä eurooppalaisessa rintamassa, EU:n osana toimiessa, Suomi ei jäisi pakotteiden seuraustenkaan kanssa yksin. Samalla raja olisi selvä: tästä pidemmälle ei Putinilla ole Ukrainassa, tai muualla, tulemista.
On ollut hämmentävää seurata EU-kriittisten populistien toimintaa Euroopan parlamentissa Venäjä-kysymyksessä. EFD-ryhmän, johon myös perussuomalaiset kuuluvat, puheenjohtaja Nigel Farage (UKIP, Iso-Britannia) ihaili kuukausi sitten avoimesti Putinin “tehokkuutta” Syyriassa ja sympatisoi Venäjän Ukraina-tavoitteita. Saman ryhmän Fiorello Provera (Lega Nord, Italia) kutsui korkea-arvoisia venäläisiä edustajia parlamenttiin 9.4. “kuulemistilaisuuteen” joka oli hyvällä tahdollakin sanoen avointa Kremlin propagandaa vailla tasapuolisen keskustelun yritystä. Ryhmään kuulumattomista molemmat Le Penit, Jean-Marie ja Marine (FN, Ranska), äänestivät parlamentin äänestyksessä Venäjän toimien tuomitsemista vastaan.
Yksilö voi toki parlamentissa toimia miten haluaa, mutta näin moni vaikutusvaltainen populisti samalla linjalla ei ole enää sattumaa. Mistä tämä kertoo? Motiivit voivat olla osapuolilla erilaiset, mutta molemmilla, niin Putinilla kuin populisteillakin, on harras toive heikommasta ja hajanaisesta tulevaisuuden EU:sta.
Suomalaisittain ajatusleikin tulos on tältä osin huolestuttava. Tämän kaltainen eristäytyvä politiikka antaa vahvan merkin, ettei Ukrainan tapahtumat todella kuulu kenellekään muulle. Kun samat edustajat ajavat puolueidensa kautta EU:n alasajoa ja paluuta kansallismieliseen todellisuuteen, on sen tien päässä maailma jossa muiden valtioiden asioihin ei kenelläkään ole puuttumista.
Siinä todellisuudessa Suomi joutuu yksin vetämään rajan Putinin eteen, ja jouduttaisiin taas katsomaan kortit. Pahoin pelkään, että tuttu virne välkähtäisi naapurissa jälleen.
Julkaistu US:n puheenvuorossa 28.4.2014.
Ajankohtaista
Helsingin Sanomat: Nykyiset europarlamentaarikot – Sarvamaa meppivertailun kärjessä
17.4.2014
Ajankohtaista
Maaseudun Tulevaisuus: Parlamentti lunasti paikkansa EU:n vallankäyttäjänä
Parlamentin vaikutusvalta kasvoi Lissabonin sopimuksen voimaantulon myötä. Kauden isoimmat saavutukset liittyvät maatalouspolitiikkaan ja pankkiunioniin. Nyt europarlamentaarikot jäävät vaalilomalle.
Ajankohtaista
Helsingin Sanomat rekkadirektiivin torjuntavoitosta: ”Sarvamaan linja hyväksyttiin äänin 606-54″
16.4.2014
Raskailla rekoilla saa jatkossakin liikennöidä EU-maiden välillä. Toteutuessaan direktiivimuutoksella olisi ollut vakavia vaikutuksia Suomen vientiteollisuudelle.
Ajankohtaista
Kiuruvesi-lehti: Vaikuttamista parlamentissa
Mepit ajavat parhaiten Suomen osallistumalla lainsäädäntöä valmisteleviin neuvotteluihin valiokunnissa. Heidän vaikutusvaltaansa voidaan verrata ministerien vaikutusvaltaan.
Ajankohtaista
Yle: Parlamentin esittelijätehtävien kärjessä onkin Petri Sarvamaa
13.4.2014
Iso EU:n virastojen varojenkäytön valvontaan liittyvä mietintöpaketti on merkittävä luottamuksen osoitus.
Ajankohtaista
EU:n pitää tehdä vähemmän mutta parempaa
9.4.2014
Euroopan unionin merkitys Suomelle on valtava. Kohta 20 vuotta kestänyt jäsenyytemme on tuonut Suomelle kansainvälistä asemaa, vakautta, maailman suurimmat sisämarkkinat ja yhteisen valuutan. Hyvinvointi on lisääntynyt, vaikka sitä ei turuilla ja toreilla hevin mielletä EU:n ansioksi. Tilastot ja tosiasiat ovat kuitenkin selviä. Suomi on saanut suuren toimintaympäristön, jossa demokraattiset valtiot jakavat samat arvot ja säännöt.
Samaan aikaan kansa puhuu vieläkin kurkkudirektiivistä. On puhunut kohta 20 vuotta. Sitkeästi elävät esimerkit EU:n turhuudesta ja suoranaisesta järjettömyydestä eivät lähde kulumallakaan. Huonot päätökset muistetaan ja hyvät otetaan annettuina. Sellaisia me ihmiset olemme.
Suomalaisten selvä enemmistö kuitenkin kannattaa EU-jäsenyyttä. Tänä vuonna jo toinen syntymästään lähtien EU-kansalaisina varttunut ikäluokka tulee täysi-ikäiseksi. Kannattaa siis miettiä ennen kaikkea sitä, mitä haluamme unionilta tulevaisuudessa?
Tulevaisuuden EU:n täytyy kyetä ratkomaan isoja asioita ja jättää pienet kansallisvaltioiden oman päätöksenteon varaan. Isoja asioita ovat sellaiset asiat, jotka koskevat kaikkia EU:n jäsenvaltioiden kansalaisia yhtä aikaa. Sellaisten asioiden yhdessä ratkomisesta voi olla Suomelle myös eniten hyötyä, koska yhdessä olemme vahvempia. Mitä pienempi valtio, sen vaikeampaa sen olisi saada yksin tahtoaan läpi Euroopan unionin ulkopuolelta käsin. Yhdessä valtiot taas voivat olla paljon enemmän kuin niiden yhteenlaskettu summa.
Isoja tulevaisuuden asioita ovat:
Energia
Miten turvaamme katkeamattoman energiansaannin? Energiapolitiikassa EU:n pitää välttää yksittäisten tuotantomuotojen liiallista painottamista. Meidän ei myöskään pidä olla riippuvaisia yksittäisten valtioiden energiatoimituksista. Kuten nyt olemme liian riippuvaisia Venäjän energiasta. Energiariippuvuus halvaannuttaa niin koko EU:n kuin Suomen kaltaisen pienehkön maan riippumatonta päätöksentekoa. Tämä vaikeuttaa mm. jämäkän yhteisen ulkopolitiikan tekemistä. Näistä syistä EU tarvitsee tehokkaampaa energiapolitiikkaa, joka tunnustaa paremmin tosiasiat. Toisin päin saman asian voi sanoa niinkin, että liian vihreä energiapolitiikka on haitaksi niin taloudelle kuin turvallisuudelle.
Turvallisuus
Itse näen unionin suurimpana saavutuksena rauhan. EU:n ytimestä, Saksan ja Ranskan rajalta on levinnyt koko Eurooppaan jo liki 70 vuotta kestänyt rauhan tila. Näin ei koskaan aiemmin Euroopan historiassa ole ollut. Eikä tämä ole mikään itsestäänselvyys.
EU:n sisäisen rauhan tae on demokratia. Ja kuten tiedämme, Euroopassa voi edelleen nousta poliittisia voimia, jotka ovat valmiita venyttämään demokratian käsitettä omiin tarkoituksiinsa sopivaksi. Puhumattakaan poliittisista voimista, jotka jo nyt avoimesti kuuluttavat EU:n hajottamista.
Samaan aikaan itänaapurissamme kasvaa voima, joka on todella huolestuttava. Venäjän demokraattinen kehitys pysähtyi jo vuosia sitten, ja viime vuosien suunta on ollut nopeasti ja voimakkaasti demokratian vastainen.
Tällaisessa tilanteessa on äärimmäisen tärkeää, että vaalimme EU:ssa aktiivisesti omia demokraattisia arvojamme – siis kaikkien jäsenvaltioiden demokraattisia arvoja. EU-maiden turvallisuus on yhteistä ja jakamatonta, tai muuten sitä ei ole. Viime aikojen tapahtumat ja Venäjän käytös ovat jo herättäneet EU:n. Toivottavasti ne johtavat nopeasti tämän turvallisuuden ytimen ymmärtämisen ja korostamisen aikaan.
Sotilaallista turvallisuutta EU ei meille anna. Sitä varten on Nato, johon Suomen pitäisi joka tapauksessa liittyä mahdollisimman pian. Tämä tarkoittaa sitä, että Nato-jäsenyyden poliittinen tunnusteleminen pitäisi jo olla käynnissä, koska liittyminen ei tapahdu yön yli.
Kannattaa muistaa, että Suomen valtiojohto käynnisti EU-jäsenyyshankkeen ennen kaikkea turvallisuussyistä. Sitä ei vain saanut kertoa kansalle, kuten silloisen tasavallan presidentin, Mauno Koiviston löylyissä olleet päätoimittajat ovat todistaneet. Turvallisuuden hakeminen jäi puolitiehen, koska Euroopassa vallitsi turvallisuuspoliittinen suojasää.
Talous
Taloudessa olennaisinta, mitä EU:n kannattaa tehdä, on talouden mahdollistaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että EU:n pitää edelleen pyrkiä kaupan esteiden poistamiseen sisämarkkinoillaan. Tämä taas edellyttää nimenomaan uusia säännöksiä, joilla jäsenvaltioiden sääntelyä yhdenmukaistetaan. Se on sitä kuuluisaa integraatiota eli yhdentymistä. Se taas on aivan eri asia kuin kaiken sääntelyn purkaminen.
Kaiken sääntelyn purkaminen palauttaisi jäsenvaltiot lähtöruutuun. Talous hidastuisi. Sen sijaan suoraviivaisemman, vapaita sisämarkkinoita edistävän sääntelyn laatiminen on juuri sitä järkevää sääntelyä. Mutta samaan aikaan EU:n pitää pystyä luopumaan turhista lakihankkeista.
EU:n pitää siis tehdä vähemmän mutta parempaa.
Pankkivalvonta
Pankkien pitää toimia EU:n alueella samoilla säännöillä ja saman valvonnan alla.
Yhdysvalloissa yksi viranomainen valvoo keskitetysti kaikkea pankkitoimintaa, joka toimii samoilla säännöillä. EU:ssa on tehty viime vuodet hartiavoimin töitä, jotta unioniin on saatu lainsäädäntöpohja ja yhtenäiset säännöt kestävän ja läpinäkyvän pankkitoiminnan tueksi, ylilyöntien välttämiseksi. Nyt meidän täytyy pitää huoli siitä, että luotua pankkivalvontajärjestelmää myös käytetään.
Liikenne ja tietoliikenne
Eurooppalaisen liikenneverkon – niin fyysisen kuin tiedonkulun – merkitys kasvaa hyvin nopeasti. EU-politiikassa yhteisen liikennepolitiikan painoarvo on nyt nousussa. Onnistuneilla painotuksilla eurooppalaisen liikenneverkon rakentamiseen voidaan auttaa koko Eurooppaa talouden, työpaikkojen ja näin ollen hyvinvoinnin lisäämisessä.
Mahdollisuuksien luominen
Kaikessa edellä kuvaamassani on kyse mahdollisuuksien luomisesta. Siitä, mitä hyvää voidaan saada aikaan. Tehdään pienestä isoa. Puretaan turhaa sääntelyä ja kasataan säädökset yhdeksi selkeäksi kokonaisuudeksi.
Hyvä esimerkki fiksusta sääntelystä olisi digitaalisten sisämarkkinoiden luominen. Jos koko EU:n alueella olisi viimein yksi, yhteinen lainsäädäntö sähköiseen kaupankäyntiin, helpottaisi se suuresti yritysten toimintaa. Aivan erityisesti tämä hyödyttäisi Suomen kaltaista maata.
Toinen hyvä esimerkki EU:n suurista mahdollisuuksista on tutkimuksen ja kehityksen edistäminen. EU:n alueella tutkimukseen ja kehitykseen investoidaan eniten maailmassa. Horizon 2020 -ohjelma lisää lähivuosina panostusta entisestään. Tämä on oikein käytettynä merkittävä kasvuruiske. Tutkimusta ja kehitystä edistää osaltaan sekin, että EU mahdollistaa miljoonien nuorten opiskelun toisessa jäsenvaltiossa.
Näin Euroopan unioni toimii. Kukaan ei saa kaikkea, eikä kukaan menetä kaikkea. Mutta kaikki saavat lopulta vähän enemmän kuin saisivat yksin. Varsinkin, jos EU tekee vähemmän mutta parempaa.
Se taas edellyttää parhaiden henkilöiden valitsemista eurooppalaiseen päätöksentekoon. Varsinkin, kun kyse on kansallisten etujen ajamisesta. Sitähän tämä kaikki on, yhdessä ja erikseen.
Ajankohtaista
Uusi Suomi: ”Onko isänmaanpetturuutta, jos tulee valituksi Euroryhmän puheenjohtajaksi?”
7.4.2014
EU:n huippuvirkaan valituksi tuleminen edellyttää sitä, että Katainen kertoo olevansa käytettävissä. Hän on yksi harvoista suomalaisista, joka täyttää tarvittavat vaatimukset.
Ajankohtaista
Verkkouutiset: Kataisen ilmoitus isänmaan petturuutta? ”Päinvastoin”
Jos Katainen tulee valituksi johonkin EU:n huippuvirkaan, hänellä on entistä paremmat mahdollisuudet vaikuttaa Suomen tulevaisuuteen. Myös EPP-ryhmä tukee Kataista.