Ajankohtaista

Keskustelua mullahien tapaan, Uusi Suomi

26.10.2012

Politiikka on vaikea laji. Tai muotoillaan tämä tällä kertaa näin: Kannattaako keskustella, jos toinen ei kuuntele? Keskusteleeko Iran?

Euroopan parlamentti myönsi tänään Saharov-palkinnon iranilaisille ihmisoikeuksien puolustajille. Eli Iranissa toisinajattelijoille. Seuraavana päivänä samaisen parlamentin valtuuskunta on lähdössä Iraniin vallanpitäjien ehdoilla.

Katsotaanpas tarkemmin.

Nasrin Sotoudeh on ihmisoikeusjuristi ja kahden lapsen äiti. Hän on yrittänyt puolustaa mielipidevankien oikeuksia ja siitä hyvästä Iranin vallanpitäjät riistivät hänenkin vapautensa vuonna 2010. Jafar Panahi on puolestaan elokuvantekijä, joka on tarkastellut mm. naisten, lasten ja kaikkien köyhien Iranissa kohtaamia vaikeuksia. Tästä hyvästä hänet tuomittiin vankilaan kuudeksi vuodeksi.

Nyt nämä kaksi ovat siis saaneet Saharov-palkinnon, jonka Euroopan parlamentti myöntää vuosittain ihmisoikeuksien puolustamisesta ja mielipiteenvapauksien edistämisestä.

Euroopan parlamentti harjoittaa poliittista vuoropuhelua eri valtioiden ja alueiden kanssa parlamentaaristen valtuuskuntien kautta. Irania varten on oma valtuuskuntansa. Seuraavassa linkissä on tuon valtuuskunnan kokoonpano:

http://www.europarl.europa.eu/delegations/en/d-ir/home.html

Valtuuskunta on puuhannut täyttä päätä vierailumatkaa Iraniin samalla kun Sotoudeh ja Panahi olivat ehdolla Saharov-palkinnon saajiksi. Valtuuskunnan sisällä matka aiheutti suurta ristivetoa. Mepit useimmista poliittisista ryhmistä vastustivat matkaa. Monet olivat huolissaan siitä, että Iranin vallanpitäjät käyttäisivät Euroopan parlamentin virallisen delegaation matkaa lopulta yksipuolisesti omiin tarkoitusperiinsä.

Tänään matkahankkeeseen puuttui parlamentin puhemiehistö. Se on asettanut ehdon: jos Iran ilmoittaa ennen lauantai-iltana alkavaa matkaa, että valtuuskunnalta evätään mahdollisuus tavata Saharov-palkitut, täytyy valtuuskunnan jättää matka tekemättä. Mutta jos Iran ei ilmoita mitään, voidaan matkaan lähteä.

Jos minä olisin Mahmud Ahmadinezad, en kiirehtisi sanomaan asiasta yhtään mitään. Enkä usko, että Ahmadinezad tai Iranin päätöksiä tekevät papit kiirehtivät myöskään edistämään meppien ja Saharov-palkittujen tapaamista reissun aikana.

Tasan vuosi sitten Iraniin oli EU-parlamentista lähdössä viisihenkinen valtuuskunta, jonka kokoonpano ilmenee seuraavasta, Iran-valtuuskunnan puheenjohtajan Tarja Cronbergin tuolloisesta tiedotteesta:

http://www.europarl.europa.eu/document/activities/cont/201110/20111028ATT30581/20111028ATT30581EN.pdf

Silloin europarlamentaarikot eivät lopulta lähteneet Iraniin, koska mullahit eivät halunneet myöntää heille viisumeita.

Mitä sitten, tästä kaikesta?

Sitä sitten, että matkaan ollaan taas lähdössä, vaikka hyvin tiedetään ettei Iranin sortohallitus noudata ensimmäistäkään heille esitettyä toivetta kansainvälisen yhteisön ja ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta keskeisissä kysymyksissä.

Sitä sitten, että matkaan ollaan valmiita lähtemään siinäkin tapauksessa, ettei matkaan lähtiessä ole minkäänlaista todennäköisyyttä päästä tapaamaan samaisen Euroopan parlamentin juuri palkitsemia toisinajattelijoita. Heitä, jotka istuvat tyrmässä ja kotiarestissa.

Valtuuskunnan puheenjohtajan viimevuotisessa tiedotteessa pahoitellaan Iranin silloista valintaa katkaista mahdollisuus ”käydä dialogia”.

Dialogi tarkoittaa vuoropuhelua. Irania hallitsevat mullahit eivät käy vuoropuhelua ulkopuolisten kanssa.

Iranin hallituksen ja johdon toiminta kansainvälisessä yhteisössä on jo pitkään ollut johdonmukaisesti sellaista, että meppien reissu olisi tällä kertaa pitänyt jättää kokonaan suunnittelematta.

Neville Chamberlain olisi luultavasti myös pahoitellut Hitlerin Saksan päätöstä katkaista ”mahdollisuus dialogiin” syyskuussa 1938, jos Hitler olisi tuolloin katsonut, ettei hänen tarvitse enää tehdä edes sitä kuuluisaa Münchenin sopimusta – ja olisi näin jättänyt ns. ”viisumit myöntämättä”.

Nyt on viisumit myönnetty ja matto levitetty Teheranin lentokentälle. Jos vierailu jälleen peruuntuu, se peruuntuu Iranin ehdoilla.

Vastaukseni alun kysymykseen on siis tämä: keskusteleminen kuuroksi heittäytyvän kanssa on turhaa.

Julkaistu Uudessa Suomessa 26.10.2012.

Ajankohtaista

Suomi on ytimessä, Uusi Suomi

22.10.2012

EU:n huippukokouksessa tehtiin viime viikolla todella historiallinen päätos. En ole ihan varma, välittyikö tämä uutisvälineistä. Ehkä on siis syytä kerrata, mistä on kysymys.

Euroalueen valtionpäämiehet päättivat toteuttaa pankkiunionin. Tämä on ensimmäinen askel Euroopan unionin uudessa yhdentymisessä, ja päätoksenä se hakee vertaistaan unionin historiassa. Sitä voisi verrata EEC:n perustamiseen 55 vuotta sitten.

Brysselissä päätettiin selkeästä aikataulusta, jolla pankkiunionin ensimmäinen peruskivi muurataan. Kyse on Euroopan keskuspankin alaisuudessa toimivasta eurooppalaisesta pankkivalvontaviranomaisesta. Tämä on ensimmäinen askel pitkässä prosessissa, jonka läpivieminen kestää vuosia.

Pankkiunionin toteuttaminen on historiallisen tärkeä askel Euroopan yhdentymisessä siksi, että se tulee viemään integraation kokonaan uudelle tasolle. Samalla paljastuu näköharha, joka Euroopassa oli yleinen koko euron tähänastisen olemassaolon ajan. EU:n jäsenvaltiot eivät voi valita, mitä osia yhdentymisestä ne haluavat. Tämä käy kirkkaasti ilmi Britannian tiestä. Vaikka Lontoon nopeasti kiihtyvä erkaantuminen unionista vaikuttaa dramaattiselta, on kehitys tarkemmin ajatellen aivan luonnollinen. Britannia valitsi, tietämättään ja tuolloin tajuamatta, kohtalonsa jo 1990-luvulla, kun se päätti jäädä euroalueen ulkopuolelle.

Nyt asetelma vaikuttaa selvältä. Unionilla on selviytyäkseen vai yksi tie: selkeästi aiempaa syvempi yhdentyminen. Tässä historiallisessa tienhaarassa Suomi on siinä kuuluisassa ytimessä. Olemme menossa EU:n mukana kohti täydellisempää talousunionia, joka ajan myötä pitää sisällään myös tiiviimmän yhteisen talouspolitiikan, budjettikurin ja näiden kautta selvän roolin yhtenä kolmesta globaalista toimijasta.

Ulkopuolelle jäävät valitsevat tiensä näinä viikkoina ja kuukausina. Todistamme todellakin avainvaihetta Euroopan historiassa.

Julkaistu Uudessa Suomessa 22.10.2012.

Ajankohtaista

Maaseudun Tulevaisuus: Suomi ajaa turvemaan raivauskieltoa EU:ssa

12.10.2012

Uusien turvepitoisten maiden raivaaminen pelloiksi halutaan kieltää, koska se vähentäisi kasvihuonepäästöjä. Tämä ei kuitenkaan ole suomalaisten viljelijöiden etu, sillä jokainen hehtaari on raivattu tarpeeseen.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Yle: Viisumivapaus huolettaa Etelä-Karjalassa

6.10.2012

Venäjän viisumivapauteen ei voida mennä ennen kuin siihen on kaikki valmiudet Suomen puolella. Myös Venäjän pitää näyttää ensin olevansa luotettava sopimuskumppani. Arvioiden mukaan viisumivapaus kaksinkertaistaisi liikennemäärät itärajalla. Mahdollinen järjestäytyneen rikollisuuden kasvu kuitenkin huolettaa.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Uusi Suomi: ”Nyt on syytä tyrmistyä – Miksi juuri Suomi?”

4.10.2012

Suomen ei pidä sitoutua koekaniiniksi rahoitusmarkkinaveron käyttöönotossa, vaikka EU:n verokomissaari niin ehdottaakin.

Lue uutinen ›

Ajankohtaista

Järki käteen, komissaari! Uusi Suomi

Komissaari laskeutui alkuviikosta Helsinkiin ja jyrähti. Turha rimpuilla, oli komissaarin viesti. Säädämme sellaisen rahoitusmarkkinaveron, jota yksikään EU-valtio ei voi kiertää. Mutta ihan ensimmäiseksi tarvitsemme Suomen näyttämään muille esimerkkiä.

Nyt on syytä tyrmistyä.

Ensinnäkin, miksi juuri Suomen pitäisi kantaa kortensa kekoon ensimmäisten joukossa? Täytyy ottaa huomioon suhteellinen taakka. Tästä onneton rikkidirektiivi on valitettava esimerkki. Siinä Suomi kantaa kymmeniä kertoja muita suuremman vastuun ja menettää sen vuoksi tuhansia työpaikkoja.

Rikkidirektiivin syntyhistoria Suomen osalta menee Vanhasen ensimmäisen hallituksen piikkiin. Mutta nyt on oltava hereillä ajoissa: haluammeko vapaaehtoisesti pistää jälleen päämme pölkylle? Vastaus on EI. Suomen ei pidä missään tapauksessa sitoutua vapaaehtoisena koekaniinina veroon, joka rokottaa vain harvoja valtioita.

Toiseksi, verokomissaari Algirdas Semetan viesti suomalaisille on pöyristyttävä. Tarkoitus oli varmaan aivan toinen, mutta uhkaus saa EU-myönteisetkin tahot puistelemaan päätään. Sampo Pankin ja OP-Pohjolan taholla reaktio ei varmasti ole myönteinen, eikä viesti rakentava. Mitä pitäisi ajatella siitä, että tiukasti kilpailluilla markkinoilla pyristelevää suomalaista finanssitaloa potkitaan nivusiin, kun se esittää kansallisen huolensa toimintaedellytyksistään?

Kolmanneksi, mutta ei lainkaan vähäisimmäksi: EU sahaa rahoitusmarkkinaverolla lopulta omaa oksaansa. Se on todella valitettavaa, koska Euroopan yhdentymisen vastustajia on liikkeellä muutenkin enemmän kuin tarpeeksi.

Komission argumentit ovat kyllä sinänsä ymmärrettäviä. Pankkien täytyy kantaa kortensa kekoon ja EU:llakin täytyy olla jonkinlainen budjetti, jolla se voi ohjata yskivää eurooppalaista taloutta kasvuun. Valitettavasti jälkimmäinen ontuu pahasti; EU:n lainsäädäntökoneisto on jo pitkään keskittynyt enemmän taloutta hidastavan kuin piristävän säädöskokoelman kartuttamiseen. Pitäisikö meidän nyt uhrata vielä pankkisektorikin, jotta tämä suuntaus saisi rauhassa jatkua?

Olen unionin ja sen syvemmän yhdentymisen kannattaja. Vain yhdentyminen pitää meidät pois toistemme kimpusta ja syvempi yhdentyminen antaa edes jonkinlaisen toivon pärjätä globaalissa kilpailussa.

Silloin kun yhdentymisen nimissä ajetaan älyttömyyksiä, on EU:n todellisen ystävän syytä ärähtää. Muuten se viimeinenkin EU-oksa voi jonain päivänä napsahtaa poikki. Se taas olisi Suomelle käänteentekevä ja totaalinen epäonnistuminen.

Kysymys on hyvin voimakkaasti myös poliittinen. Suomessa hallituspuolueista SDP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton puheenjohtajat kannattavat rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa. Nähtäväksi jää, ovatko he ideologisista syistä valmiita uhraamaan myös Suomen edun. Valitettavasti Euroopan parlamentissa näitä samoja ajatuksia on pilvin pimein.

Itse en missään vaiheessa ole ollut rahoitusmarkkinaveron ystävä. Olen valmis harkitsemaan ja varovasti kannattamaan sitä vain siinä tapauksessa, että se todella kohtelee kaikkia samalla tavalla. Jos tämä ei ole mahdollista, on komissaarinkin syytä ottaa järki käteen.

Julkaistu Uudessa Suomessa 4.10.2012.