29.6.2012
Viherryttämisen toteuttamistapa jakaa parlamenttia ja komissiota. Komissio haluaa, että viherryttäminen tapahtuu kaikissa jäsenmaissa samalla tavalla. Parlamentin mielestä olisi kuitenkin parempi, jos maat voisivat valita listasta itselleen sopivat viheryttämistoimenpiteet.
Ensimmäistä kertaa cap-uudistuksessa käytettävä yhteispäätösmenettely voi aiheuttaa kovia keskusteluja parlamentin ja komission välille. Parlamentilla on yksimielinen näkemys siitä, ettei cap-sopimusta tule ennen kuin tiedetään, kuinka paljon rahaa on käytettävissä.
28.6.2012
Itämeren tärkeys tunnustetaan, mutta poliittinen tahtotila on vielä hakusessa.
Pankkiunioni ja valvontamekanismit pitää luoda pitkällä tähtäimellä, ne eivät ole apu akuuttiin kriisiin.
14.6.2012
EU-virastojen vastuuvapaus on herättänyt suurta huomiota viime aikoina, koska toukokuussa parlamentti lykkäsi Euroopan ympäristökeskuksen, Euroopan lääkeviraston ja Euroopan elintarviketurvallisuusviraston vastuuvapauden myöntämistä.
13.6.2012
Kirjoitin tässä blogissa 11.10. 2010 näin: ”Venäjä on testannut Suomen turvallisuuspoliittisen keskusteluilmapiirin suvereenisuutta melko säännöllisin väliajoin, 1-2 kertaa vuodessa.”
http://petrisarvamaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/48634-suomalainen-historia…
Tuolloin tuorein esimerkki näistä venäläisistä, Suomen keskusteluilmatilaan ammutuista ohjustesteistä oli saatu duuman ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajan suusta, kun hän oli varoittanut Suomea Nato-jäsenyydestä.
Nyt äänessä on ollut Venäjän asevoimien yleisesikunnan päällikkö, armeijankenraali Nikolai Makarov. Harmi että en ollut Maanpuolustuskurssiyhdistyksen tilaisuudessa Helsingissä. Olisi ollut pari kysymystä Koljalle.
Lähden olettamuksesta, että Makarov ei esittänyt omia, yksityisiä ajatuksiaan. Näin ei nimittäin tällä tasolla yleensä tapahdu. Jos nyt tapahtui, pitäisi lähiaikoina kuulua uutinen Makarovin yllättävästä eläköitymisestä. Epäilen, että kuuluu.
Mutta tällä kertaa uutinen tuleekin Suomesta. Ja hyvä uutinen tuleekin: Suomi reagoi täydellisen normaalisti viimeisimpään koepalloon. Suomen viralliset ensireaktiot on varmasti pantu Venäjän ulkoministeriössä merkille:
Ulkoministeri Erkki Tuomioja: Suomen ja Naton yhteistyö ei uhkaa ketään. http://yle.fi/uutiset/tuomioja_venalaiskenraalin_puheista_suomen_ja_nato…
Puolustusministeri Stefan Wallin: Suomi tekee arvionsa ja ratkaisunsa itse ja itsenäisesti. http://yle.fi/uutiset/puolustusministeri_wallin_suomi_tekee_ratkaisunsa_…
Suomeksi sanottuna, Nikolai Makaroville: Höpö höpö.
Mitä muuta esimerkiksi seuraavasta Makarovin lausunnosta voisi sanoakaan:
”Venäjän ja Naton sotilaallinen yhteistyö etenee hyvin ja on molemmille osapuolille hyödyllistä. Suomen ja Naton välinen yhteistyö uhkaa sen sijaan Venäjän turvallisuutta.”
Puhumattakaan siitä, että meidän pitäisi edes reagoida puheisiin siitä, missä päin maata Suomen puolustusvoimien on sopivaa harjoitella ja missä ei.
Kirjoitin lokakuussa 2010 myös näin:
”Joka ikinen kerta, kun Moskovasta heitetään koepallo suomalaisille, on reaktio hämmästyttävän yksinkertainen; Venäjän varjo kummittelee vahvana mielissä.”
Toivottavasti tuo maksiimi voidaan viimein heittää samalle tunkiolle, jonne koko kylmän sodan aikainen retoriikka kuuluu.
Valitettavasti toive taitaa olla ennenaikainen. Jos Suomi onkin kasvanut aikuiseksi, on Venäjän retoriikka menossa vain huonompaan suuntaan. Ainoa näkökulma, josta sitä voi nykyisellään ymmärtää, kumpuaa syvältä kansallisen itsetunnon ja historian syövereistä. Niitä näkökulmia ei tietenkään pidä väheksyä.
Mutta suomalaisten ei nyt kannattaisi vauhkoontua enää tästä kierroksesta. ”Höpö höpö”, ystävällisellä hymyllä höystettynä, käynnistää ehkä viimeinkin uuden arvion Venäjän ulkoministeriön käytävillä. Tuo arvio olisi se, että Suomessa on tapahtumassa muutos. Suomi on vapautumassa Venäjä-traumastaan.
Se olisi vain ja ainoastaan hyvä muutos kaikkien kannalta. Myös Venäjän mielestä.
Uskon siis päinvastoin kuin useissa ensikommenteissa, että Makarovin mylväisyissä oli enemmän kyse kansan ja yleisen keskustelun kuin uuden Tasavallan presidentin testaamisesta. Jos presidentin reaktio poikkeaisi ministerien kommenteista, sitten meillä vasta uutinen olisikin.
Julkaistu Uudessa Suomessa 6.6.2012.
Jokaisen elämässä ja meidän kaikkien yhteiskunnassa tulee hetkiä, jolloin on aika pysähtyä. Tehdä käännös. Muuttaa suuntaa. Ryhtyä sanoista tekoihin.
Tuollainen hetki on nyt käsillä suomalaisessa yhteiskunnassa.
On selvää, että Hyvinkään, Kauhajoen, Jokelan ja Vantaan Myyrmäen takana on pitkä historia ja moniulotteinen palapeli. On selvää, että tätä kierrettä ei katkaista millään yhdellä päätöksellä tai teolla. Mutta yhtä selvää pitäisi nyt olla se, että on aika ryhtyä sanoista tekoihin.
On aika ryhtyä seuraaviin tekoihin:
1. On tullut aika tiukentaa huomattavasti aseiden saatavuutta Suomessa.
Tämä on iso askel ja perusteellisen työmaan takana. Suomessa on henkilökohtaisia aseita asukasta kohti enemmän kuin yhdessäkään toisessa Euroopan maassa, unionin sisällä tai ulkopuolella. Koko maailmassa niitä oli viimeisen tilastoinnin jälkeen enemmän vain Yhdysvalloissa ja Jemenissä.
On ryhdyttävä järjestelmälliseen operaatioon, jossa kaikki tiedossa olevat aseet käydään läpi. Sen jälkeen aseet kootaan kahden valtuutetun tahon taakse; metsästys- ja ampumaurheiluseurojen lukkojen taakse. Poliisi ja puolustusvoimat pitävät huolen aseistaan jo nyt.
Tämä kestää ja maksaa, mutta kuka kehtaa astua esiin ja selittää, ettei se olisi sen arvoista? Hyvinkään, Kauhajoen ja Jokelan nuoret uhrit olisivat kaikki elossa, jos näin olisi tehty jo kymmenen vuotta sitten. Nykymenon tulevat uhrit välttyisivät turhalta kuolemaltaan ja heidän läheisensä pohjattomalta surultaan. Tämä toimenpide ei rajoittaisi metsästystä eikä ampumaurheilua.
Me kaikki voimme vuorollamme sanoa, että ”ei tämä yksi päätös” lopettaisi näitä kauhistuttavia tapauksia. On todella surullista, että Suomessa itse poliisiylijohtaja antaa arvovallallaan oikeutuksen seurata perässä ja hokea maailmanloppuun asti: ”Ei ase tapa. Jokainen voi aina hankkia aseen jostain.”
Tai sitten enemmistö meistä voi päättää, että on aika aloittaa jostakin. Ja ryhtyä sanoista tekoihin.
2. On tullut aika rahoittaa lasten ja nuorten henkisen kasvun seuranta.
Suomi pystyi aikoinaan rakentamaan loistavan neuvolajärjestelmän. Suomi pystyi rakentamaan koululaitoksen, joka tuottaa kiistatta loistavia tuloksia koko maailman mittakaavassa. Suomi pystyy aivan varmasti myös järjestämään lapsille ja nuorille sosiaalisen ja psykologisen turvaverkoston, josta näitä Pekka-Ericejä, Matteja ja Eeroja ei tupsahtele muita lapsia tappamaan.
On siis tullut aika pysähtyä ja kääntää lasten ja nuorten psykologisten seuranta- ja hoitotarpeiden rahoituspäätösten suunta. Tämä tarkoittaa kattavan verkoston rakentamista, päivähoidosta kutsuntoihin, jossa jokainen suomalainen lapsi käy säännöllisesti koko kasvutaipaleensa ajan keskusteluja ammattilaisten kanssa. Näistä keskusteluista on tehtävä yhtä rutiininomainen asia kuin perinteisestä ”piikki pyllyyn” -terveystarkastuksista.
Hyvin keskeisessä asemassa ovat myös opettajat. Päivähoito- ja koulujärjestelmän psykologiseen osaamiseen panostamista pitäisi seurata psykologian ammattilaisten ja opettajien säännöllinen ja järjestelmällinen vuorovaikutus, jossa opettajat saisivat enemmän eväitä päivittäiseen työhönsä. Enemmän eväitä havaita ongelmia.
Viimeinen, mutta ei lainkaan vähämerkityksinen vaihe matkalla aikuisuuteen ovat asevelvollisten kutsunnat. Myös niissä olisi henkisen terveyden ammattilaisten käymissä syvällisissä keskusteluissa mahdollisuus havaita puutteet, mustavalkoisuudet ja vääristymät.
Näihin kaikkiin pitää nyt ryhtyä panostamaan määrätietoisesti, järjestelmällisesti ja päättäväisesti.
Tiedän ja ymmärrän, ettei kasvavan lapsen elämän suuntaa voida hoitaa yksin ulkoistetuin voimin, kuten päiväkotien, koulujen ja puolustusvoimien kuraattorien ja psykologien toimesta. Mutta me kaikkihan voimme vuorollamme todeta noin, tai sitten näin:
On tullut aika ryhtyä sanoista tekoihin ja aloittaa. Ei ”jostain”, vaan monesta asiasta yhtä aikaa ja päättäväisesti.
Edellä olevat kaksi päätöstä ovat poliittisia päätöksiä, joten ne ovat poliitikkojen tehtävissä. Toivon ja odotan, että nämä päätökset myös tehdään.
Kolmatta asiaa poliitikot eivät voi päätöksellään rahoittaa, mutta siihen meidän poliitikkojen täytyy antaa selviä arvoviestejä.
3. On tullut aika pysähtyä lastemme ja nuortemme äärelle.
Kaikki kehitys ja parantuminen lähtee tosiasioiden tunnustamisesta. Suomessa ei vieläkään ole tunnustettu sitä tosiasiaa, että aikuisten arvot ovat mädäntyneet. Aikuiset näyttävät mallin puheillaan ja teoillaan. Mallin välinpitämättömyydelle ja toisten ihmisten ja heidän arvonsa vähättelylle. Mallin väkivaltaisille ratkaisuille ja niiden hyväksymiselle, jopa ihannoimiselle. Mallin ahneudelle, joka on yksi kaiken moraalisen rappion syntytekijöistä.
Ylivoimainen enemmistö suomalaisista aikuisista tietää, mikä on oikein ja mikä väärin. Mutta yhä kasvava joukko ei enää välitä tätä sivistyneen yhteiskunnan koodia lapsilleen.
Kyllä, me kaikki voimme vuorollamme sanoa, että ”ei meidän lapsi, mutta se naapurin kakara”. Tai sitten voimme yrittää ryhdistäytyä ja ryhtyä sanoista tekoihin.
Kaiken surun, ahdistuksen ja tyhjyyden jälkeen päässä soi yksi piinaava kysymys. Miksi Hyvinkään tekijää kutsutaan 18-vuotiaaksi ”mieheksi”, mutta hänen uhrejaan ”nuoriksi”? Minun ymmärtääkseni 18-vuotias on henkiseltä kasvultaan vielä lapsi. Meidän kaikkien lapsi.
Julkaistu Uudessa Suomessa 28.5.2012.
Olipa kerran nöyrä ja sisukas kansa, jonka edustajat vaalivat varsinkin kansan nöyryyttä. Kyseessä oli – ja vielä ainakin toistaiseksi on – Suomi. Suomen ja sen edustajien tuorein osoitus nöyryydestä ja sisukkuudesta on EU:n rikkidirektiivi.
Kun Välimeren uljaat ja ylpeät kansat neuvottelivat vuosien mittaan itselleen tuloksen, joka mahdollistaa merikuljetusten jatkamisen kohtuullisilla kustannuksilla kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa, mitä teki Suomi? Suomi järjesti itselleen omaehtoisesti tiukimman mahdollisen tilanteen. Taustalla oli sokea usko ja loputon tarve todistaa muulle maailmalle, että me suomalaiset olemme valmiita millaisiin uhrauksiin tahansa, kunhan saamme pisteet maailman pelastamisesta. Tai ainakin siitä, että uskoimme niin tekevämme.
Lyhyt kertaus Suomen nöyryydestä ja uljaudesta on paikallaan. Suomen liikenneministeriön virkamiehet, ympäristöministeri Lehtomäen avustuksella, toimivat 2000-luvun puolivälissä aktiivisesti, jotta Itämerelle saataisiin mahdollisimman tiukat säännökset rikkipäästöistä.
Tavoite onnistui suorastaan yli odotusten. Tuloksena oli YK:n alaisen kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n (International Maritime Organisation) päätös, joka saattaa Suomen ja muut Pohjois-Euroopan maat vuoden 2015 alusta lähtien huomattavasti tiukemman sääntelyn piiriin kuin Etelä-Euroopan ja muut maailman maat.
Käytännössä kyse on siitä, että Suomen vesillä täytyy ajaa 0,1 % seoksella, kun Marseillen satamasta rahtaavat laivat saavat ajaa 1,0% seoksella. Globaalisti Eurooppa on oleva vuodesta 2015 alkaen 5-10 vuotta jopa kolmikymmenkertaisesti tiukemman sääntelyn piirissä kuin muu maailma.
Olen Itämeren puhtauden ja sen luonnon vankkumaton puolestapuhuja. Toimin jo nyt aktiivisesti Euroopan parlamentin Itämeri-strategian käytännön työssä ja varsinkin sen ympäristöulottuvuuden parissa.
Rikkidirektiivin merkitys Itämerelle on kuitenkin kyseenalainen. Meren puhdistamisen kannalta ongelmat ovat kiistatta aivan muualla, ennen kaikkea Puolan ja Venäjän typpi- ja fosforipäästöissä. Lisäksi kuljetusten siirtyminen mereltä maanteille olisi innokkaimmille ympäristöaktivisteille todellinen Pyrrhoksen voitto, koska tuloksena olisi vain enemmän hiilidioksidipäästöjä.
Mutta Suomen talouden kannalta asia on selvä. Rikkidirektiivin ja sen yläpuolella olevan IMO:n päätöksen vaikutus kohdistuu suoraan metsä-, metallinjalostus-, kaivos- ja kemianteollisuuteemme sekä merenkulumme kustannuksiin. Näillä toimialoilla työskentelee noin 400000 työntekijää, joista reilusti yli 200 tuhatta on vientiteollisuuden tai merenkulun piirissä. Päätöksen seurauksena merirahtien hinnat nousisivat Suomessa kertaheitolla 30-50 prosenttia. Pelkästään Suomen metsäteollisuudelle kyse on vähintään 200 miljoonan euron lisäkustannuksista vuosittain.
Euroopan parlamentissa käytiin tässä asiassa vielä viime aikoihin asti viivytystaistelua. Ympäristövaliokunnassa kollegani Eija-Riitta Korhola sai alkuvuodesta aikaan sen, että komission ehdotukseen esitettiin muutosta joka olisi saattanut edes muut EU:n jäsenvaltiot samaan kilpailutilanteeseen Suomen ja muiden Pohjois-Euroopan maiden kanssa. Parlamentin neuvottelijana viime viikon kolmikannassa komission, neuvoston ja parlamentin kesken oli kuitenkin Satu Hassi, joka on vuosikausia ajanut tiukkoja rikkirajoja parlamentissa, jonka rikkimietinnöistä hän on päässyt vastaamaan.
Lopputulos on katastrofaalinen Suomen vientiteollisuudelle. Tuloksena tästä vuosien prosessista oli Suomen kannalta, Kauppalehteä siteeraten ”surkea ja hävettävä esitys” (KL 21.5.). Yhdessä Eija-Riitta Korholan http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/106385-surkeaa-ymp%C3%A4rist%… ja kuuden muun suomalaisen europarlamentaarikon kanssa olen tänään lähestynyt Suomen Eurooppa-, ympäristö- ja liikenneministereitä kirjeellä. Vetoamme Alexander Stubbiin, Ville Niinistöön ja Merja Kyllöseen, jotta he yrittäisivät vielä toimia tässä kysymyksessä suomalaisen kilpailukyvyn ja paremman ympäristön puolesta.
Yksi mahdollisuus voisi olla siirtymäaika, jonka IMO:n Marpol-sopimus mainitsee. Sillä saataisiin edes hiukan aikaa, joka mahdollistaisi uuden teknologian käyttöönottoa vuosina 2015-2020 ilman että suomalainen elinkeinoelämä ja sen myötä suomalaiset työntekijät olisivat jälleen kerran muiden maksumiehinä.
Julkaistu Uudessa Suomessa 21.5.2012.
Minusta tuli Euroopan parlamentin jäsen maaliskuun 15. päivänä klo 9:06 paikallista aikaa Strasbourgissa, Ranskassa. Kaksi kuukautta myöhemmin on aika kertoa, miksi olen pitänyt blogihiljaisuutta.
Olen käyttänyt kaiken aikani siihen, että minulla olisi vastaisuudessa jotain todellista kerrottavaa. Tässä oma suunnitelmani ja huoneentauluni siitä, miten tuohon tavoitteeseen Euroopan parlamentissa päästäisiin:
1. Verkostoidu, verkostoidu, verkostoidu.
Ole joka paikassa äänessä, mutta ei liikaa. Pyri puhumaan käsillä olevasta asiasta, ei sen vierestä. Aseta verkostoitumisen järjestys ja painopisteet: Ensin oma ryhmä EPP (parlamentin suurin 271 edustajalla) ja yhtäaikaisesti omien valiokuntien avainhenkilöt. Hoida ensimmäisenä suhteet kuntoon Maatalousvaliokunnan avainmeppeihin. EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus vuosille 2014-2020 on minun vaikutuspiirissäni ensimmäisten meppikuukausieni aikana olevista asioista Suomen kannalta tärkein.
Liikennevaliokunnassa on tänä vuonna käsittelyssä niinikään Suomen ja koko EU-alueen kannalta erittäin tärkeä eurooppalaisen liikenneverkon kehittäminen tulevina vuosina. Ota ensimmäinen mahdollinen ryhmän raportööritehtävä, joka on tarjolla.
Luo hyvät henkilökohtaiset keskusteluvälit mahdollisimman monen mepin kanssa.
2. Keskustele aktiivisesti
Tavoite oli ensimmäisestä päivästä alkaen keskustella aktiivisesti niin ryhmän kuin valiokuntien kokouksissa sekä täysistunnoissa.
3. Kurota yli rajojen
Tarkoitus on pyrkiä laajaan horisontaaliseen, yli ryhmä- ja valiokuntarajojen ulottuvaan vuorovaikuttamiseen. Tässä erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan ja Itämeristrategiaan liittyvät kysymykset ovat etusijalla.
Reilun kahden kuukauden välimatkapyykillä olen varovaisen toiveikas. Olen aktiivisesti mukana EPP-ryhmän keskeisten vaikuttajien kanssa luomassa parlamentin linjaa CAP-uudistukseen.
Liikennevaliokunnassa olen saanut ensimmäisen raportöörin tehtävän omassa ryhmässäni.
Olen mukana laatimassa parlamentin vastausta komissiolle koskien Itämeri-strategiaa, joka täytyy kiireellisesti palauttaa sille lupaavalle raiteelle, jolle sen yhtenä keskeisenä vaikuttajana Alexander Stubb meppikaudellaan asetti. Tekemistä riittää erityisesti kaikkia alueen valtioita ja koko EU-alueen taloutta elvyttävien moninkeskisten taloudellisten hankkeiden muodossa. Samalla aion tehdä konkreettisia toimia myös ympäristön hyväksi. Näistä ensimmäinen on öljyntorjuntahanke EnSaCon ulottaminen koko Itämeren alueelle.
Kiitos Martti Ahtisaaren CMI-järjestön, pääsin näköalapaikalle moderoimaan suurta konfliktinratkaisuseminaaria huhtikuun lopulla. Toivottavasti tämä alue tuottaa jatkossa tuloksia myös Euroopan parlamentin kautta ulkosuhteiden puolella, joista koko kansainvälinen yhteisö hyötyy.
Että kiirettä on pitänyt. Jopa siinä määrin, että EU-nettisivustoni ei ole vieläkään pystyssä. Mutta kohta on – ja sitten tätä touhua voi seurata paremmin. Eikä ainoastaan seurata, vaan tietenkin myös osallistua siihen. Sitä vartenhan kansalla edustajansa on.
Julkasitu Uudessa Suomessa 18.5.2012.
