Ajankohtaista

Murheellisten nuorten ja monien mahdollisuuksien maa

30.11.2010

Nuorisoyhteistyö Allianssi julkaisi eilen tärkeän tutkimuksen, joka kertoo siitä miten suomalaisilla nuorilla menee. Ei mene hyvin, ei.

Elämästä syrjäytyneiden nuorten määrä kasvaa. Yhä useampi nuori on sijoitettuna avohuollossa. Masennuksen takia sairauseläkkeelle jäävien nuorten määrä on rajussa nousussa. Känniryyppääminen on lisääntynyt ja tosihumalaan juovien osuus on korkein sitten 70-luvun.

Kiusaamisen ja väkivallan uhriksi joutuu ennätysmäärä nuoria. Viimeisen vuoden aikana joka kolmas poika ja joka viides tyttö oli joutunut väkivallan uhan kohteeksi. Suomalaisissa perheissä on Pohjoismaista eniten perheväkivaltaa.

Köyhien lapsiperheiden osuus on kasvanut merkittävästi. Pahoinvoivien nuorten pahoinvointi lisääntyy. Koulussa on omat ongelmansa, suuri osa nuorista kokee ettei heitä kuulla koulussa eikä heistä oikeasti välitä kukaan.

Sisäministeriö sanoo, että nuorten syrjäytyminen on kaikkein keskeisin sisäinen uhkamme. Sen toteaminen ei vielä riitä. Nuoriin pitää suhtautua niin kuin he olisivat hätää kärsiviä euromaita: on tehtävä avustuspaketteja ja mentävä apuun ennen kuin koko maa romahtaa. Vain niin tekemällä vältetään mittavat katastrofit. Nuorilta ei saa leikata, nuorten köyhyyteen on puututtava ja kaikkeen ennalta estävään työhön sekä koulussa että mielenterveyspalveluissa on löydyttävä rahaa. Ihan kuin Irlannille ja Kreikalle.

Perinteinen kysymys: Mistä rahat?

Meidän täytyy uskoa siihen, että Suomi nostetaan tässäkin asiassa suosta sillä asenteella, jolla tämä maa nostettiin alhaisemman elintason aikana. Se tarkoittaa sitä, ettei ensimmäisenä osoitella sormella poliittista kilpakumppania. Se tarkoittaa sitä, ettei oteta toisesta taskusta ja siirretä toiseen. Se tarkoittaa työtä, työtä, työtä.

Suomi on vapaaehtoistyön ja talkoiden suhteen alikehittynyt maa. Toisaalta Suomessa huudetaan aina ensimmäisenä valtiota apuun ja ”vaaditaan” rahaa budjetista. Tosiasiassa molempia tarvitaan lasten ja nuortenkin asioiden kohentamisessa.

Meidän täytyy tehdä enemmän vapaaehtoistyötä lähimmäistemme hyväksi ja meidän täytyy kasvattaa tuottavan työn määrää ja taloudellista aktiviteettia kaikilla aloilla. Meillä elää sitkeä harha siitä, että tämä on jotenkin ”kovaa” puhetta, joka tallaa ”pehmeät” arvot. Järkevämpää olisi ajatella, että vain kokonaispottia kasvattamalla meillä on mahdollisuus pitää mahdollisimman hyvää huolta kaikista.

Nykyisillä työelämän asenteilla ja työpaikoilla vallitsevilla ilmapiireillä tämä ei onnistu. Työelämän laatuun täytyy kiinnittää vakavaa huomiota. Tuottavuus ja työn määrä kasvavat ilman erillistä mahtikäskyä sitä mukaa, kun ilmapiiri paranee. Ilmapiiri paranee ja kiusaaminen vähenee, kun saamme käännettyä kansallisen ajattelumme nyt vallitsevasta tunnepohjaisesta pessimismistä rationaaliseen optimismiin.

Kansallinen ajatusmaastomme taas muokkautuu melko hitaasti, vain lasten ja nuorten kautta, sukupolven muutoksena.

Näin ympyrä sulkeutuu – ja ympyrän arvojärjestys täytyy olla selvä. Lapset ja nuoret ovat tärkein voimavaramme ja ainoa todellinen sijoituksemme tulevaisuuteen. Heidän myötä Suomi seisoo tai kaatuu. Yksi sivistysvaltion mittareista on se, miten se suhtautuu pienimpiinsä.

Ajankohtaista

Pisa sortuu ilman lihaksia

11.11.2010

Valtioneuvosto päättää ensi vuoden alussa, miten oppilas koulussa istumansa tunnit käyttää. Valtioneuvosto tekee päätöksensä lasten tulevaisuudesta opetusministeriön työryhmän paperin pohjalta. Opetusministeriön esitys ei ota suoraan kantaa lasten liikuntatuntien määrään. Se on kallis virhe Suomelle.

Suomalaiset ovat tuudittautuneet siihen, että me pysymme Pisa-tutkimusten mukaan pystyssä vaikka meidänkin Pisamme perusta on vain ja ainoastaan lasten terveydessä.

Tällä hetkellä jopa kaikkien pienimmillä koululaisilla on maksimissaan kaksi tuntia liikuntaa viikossa. Nekään tunnit eivät aina toteudu, jos esimerkiksi koulun salissa on muuta puuhaa. Kaikissa kouluissa ei ole salia tai liikunnanopettajaa. Samaan aikaan lapsemme lihovat yhtä matkaa kaikkien länsimaisten lasten kanssa, jotka käyttävät vapaa-aikansa tietokoneen ja kännykän kelmeässä välimaastossa.

Alakoululaisilla voi olla iltapäiväkerhossa hiven liikuntaa, jos lapsi on saanut kerhopaikan. Lasten vanhemmat liikuttavat niitä joita liikuttavat. Useimpia eivät.

Yhdysvalloissa julkaistiin syksyllä tutkimus, jossa mitattiin 9-10 –vuotiaiden lasten liikunnan vaikutusta lapsen älyyn ja keskittymiskykyyn.  Tulos oli huikaiseva: liikuntaa harrastavan tai ylipäänsä liikkuvan lapsen aivoissa oli muita suurempi basaaliganglia eli alue, joka mm. ylläpitää huomiokykyä.

Toisessa saman maan tutkimuksessa löydettiin, että parhaassa kunnossa olevilla lapsilla on parempi muisti. Ja kääntäen, liikunnalla voidaan vähentää turhautumisen aiheuttamaa yliaktiivisuutta.

Yhdysvalloissa tutkimustulokset on otettu ilolla vastaan, koska myös siellä budjetit ja hallinnot niistävät lasten liikunnasta. Sama niukkuus on jaossa täälläkin.

Jos haluamme olla todella lasten asialla, koululaisen päivään pitäisi lisätä tunti liikettä joka ikiseen päivään. Siihen ei tarvita saleja tai välineitä, ulkoilma ja yhteinen tekeminen riittää. Siitä yhdestä aktiivisesta tunnista voi pelastua moni koulumenestys, terveys ja jopa elämä. Pitäisi olla kaikille selvää, miten suuri kansantaloudellinen ja henkinen kerrannaisvaikutus tällä asialla on vuosikymmenten päähän.

Ajankohtaista

Jarmo Korhonen ja muut kiusatut

Keskustan entinen puoluesihteeri on tullut ulos työpaikkakiusattuna. Omat purivat, hän sanoo Helsingin Sanomissa eikä ”tule enää koskaan elämässään hyväksymään kiusaamista.”

Kiitos tästä, Jarmo! Olen todella iloinen tästä uutisesta! Toivon, että myös muu Keskustan väki hyväksyy nollatoleranssin kiusaamisessa ja ennen kaikkea ulottaa sen heihin, jotka eivät voi puolustautua. Koska, kaikella kunnioituksella entisen puoluesihteerin kokemuksia kohtaan, Jarmo Korhonen on raavaana keskustalaisena jättinä voinut ravistella kiusaajat kimpustaan kuin sadun jättiläinen. Sadat tuhannet muut kiusatut suomalaiset eivät sitä voi tehdä.

Jarmo Korhosella on tietysti oikeus kertoa julkisuuteen kokemuksistaan kiusattuna. Jotenkin minusta vain tuntuu siltä, että hänen kertomuksensa myötä tämä suomalainen tragedia uppoaa entistä syvempään suohon. Käsi ylös, kuka ottaa vakavasti Jarmo Korhosen tilityksen? Voi  hyvin olla, että hän on kokenut tapahtumat kiusaamisena – mutta kokeeko suuri yleisö, lukemattomat kiusaajat ja kiusatut asian näin? Eli mitä tarkoitusta palvelee Korhosen tarina kiusatuksi joutumisesta – onko pienen ihmisen helpompi astua tämän jälkeen ulos konttorikopistaan tai muusta työpaikan häkistään ja huutaa jalkakäytävällä apua hätäänsä ja ahdistukseensa? Epäilen.

Suomi on koulukiusaamisen ja sitä aikuiselämässä seuraavan työyhteisökiusaamisen surullinen huippumaa. Tutkimustieto asiasta ei ehkä ole eksaktia, mutta sitä on riittävästi. Me kaikki tiedämme tämän omasta elämästämme ja omista yhteisöistämme, jos olemme ihan rehellisiä.

Niin ja apropoo, tänään olemme saaneet taas nähdä uusia surullisia kuvia suomalaiselta turkistarhalta. Niissähän on kyse ihan samasta asiasta, kiusaamisesta. Työpaikkakiusatut vaikenevat useimmiten samalla tavalla kuin puolustuskyvyttömät eläimet, tosin eri syystä. Samanlaisia kuvia nähtiin juuri myös Norjasta.

Suomalaiset ja norjalaiset turkistarhakuvat eroavat siltä osin, että kun Norjassa esitetään niitä, Norjan maa- ja metsätalousministeri uhkaa tuottajia tukien loppumisella. Kun Suomessa on esitetty kuvia häkeissään kituvista puolikuolleista eläimistä, Suomen maa- ja metsätalousministeri vihjaa kerta toisensa jälkeen kuvia lavastukseksi eikä ainakaan uhkaa tarhaajia sanktioilla.

Siksi keskustalaisvaikuttaja Jarmo Korhosen uusi kiusaamisen vastainen ajattelu on tervetullutta myös tälle keskustapuolueen hallitsemalle alueelle. Toivottavasti se ulottuu jatkossa myös heihin, joilla ei ole ääntä.

Samalla voin itse, selvyyden vuoksi , kertoa, miksi tämä eläinten asia on minulle niin tärkeä. Minulle kyse on yksinkertaisesti pienen, heikon ja puolustuskyvyttömän puolustamisesta. Minulle se, miten ihminen kohtelee eläintä, kertoo paljon ihmisestä itsestään.

Kyse ei siis minulle ole elinkeinoelämän kampittamisesta, eläinten lihan syömisen lopettamisesta, eikä minkään sortin terrorismista.

Ajankohtaista

Pimeän työn ongelma

1.11.2010

Jokaisesta pientalosta jää 30 000-50 000 euroa yhteiskunnalta maksuja saamatta.

(maansiirtoon 5000, perustukset 5000, kaksi kirvesmiestä 40 000, lvi 8000, sähkötyöt 12 000, pintatyöt eli maalaus, muuraus, laatoitus yht. 12 000, pihatyöt 5000 = yhteensä 85 000 euroa)

Tästä 85 000 eurosta pitäisi maksaa arvonlisäveroa  noin 20 000 euroa  ja tuloveroa esim. 30 %  (85000-20000 = 65 000 eurosta) eli toiset 20 000 euroa.  Siis noin 40 000 euroa jää yhteiskunnalta työstä saamatta, kun tehdään pimeästi.

ONGELMAN RATKAISU

–          Viranomaisten pitää hoitaa velvoitteensa ja valvoa lakien ja säädösten toteutumista – työehtojen toteutuminen suomalaisen lainsäädännön ja sopimusten mukaisesti, ml. mm. minimipalkan, työajat, työsuojelun toteutuminen, työnantajan muiden velvoitteiden toteutuminen.

–          Valvonta kuntoon. Tämä edellyttää, että laitamme valvonnan resurssit kuntoon. Ne maksavat itsensä yhteiskunnalle moninkertaisesti takaisin.

–          Selvän viestin antaminen on erittäin tärkeää: Me emme hyväksy pimeän työvoiman käyttöä. Me emme hyväksy sitä, että Suomen lainsäädäntöä ja normeja rikotaan. Tämän viestin antaminen olisi erityisen merkittävä kaikkien niiden yrittäjien kannalta, jotka haluavat hoitaa velvoitteensa ja toimivat rehellisesti.

–          Lyhyesti: tämän viestin antaminen olisi OIKEIN.

–          PERUSTETAAN SIIS ERIKOISISKURYHMÄ, JOSSA VEROTTAJAN, TYÖSUOJELUPIIRIN JA POLIISIN EDUSTUS. ESIMERKIKSI 10 HENGEN SUURUISEN ISKURYHMÄN TYÖVOIMAKUSTANNUS OLISI NOIN MILJOONA EUROA. 20 HENGEN SUURUINEN ISKURYHMÄ MAKSAISI KAKSI MILJOONAA EUROA.

Laske itse, kannattaisiko satsaus.

httpv://www.youtube.com/watch?v=lBzvWqULjOo