Silmukka Venäjän ympärillä kiristyy, IL-blogi
7.7.2016
Itämeren turvallisuustilanne on yksi perjantaina alkavan Naton huippukokouksen pääaiheita. Tämän vuoksi myös Suomi ja Ruotsi on poikkeuksellisesti kutsuttu pöytään.
Krimin valtaus 2014 muutti koko Euroopan tilannetta ja sai Naton muuttamaan suuntaansa takaisin kohti perinteisempää puolustusliittoa. Nyt joukkoja ollaan lisäämässä Baltiassa ja Puolassa. Näin pitääkin – Venäjälle ei saa antaa yhtään enempää tilaa. Tässä ei ole kyse provokaatiosta tai sodan lietsonnasta. Päinvastoin. Venäjän voimapolitiikkaan ei voi vastata muuten kuin tekemälle selväksi, missä raja kulkee.
Ja raja kulkee Nato-maiden rajoja pitkin. Hyvä kysymys on, mikä on Suomen asema ja missä meidän rajamme menee kriisiytyneessä kansainvälisessä tilanteessa. Miten parhaiten varmistetaan Suomen turvallisuus?
Tähän liittyen tasavallan presidentin viimeaikainen toiminta on ollut kiitettävää. Hän ehdotti Putinin Suomen-vierailun yhteydessä, ettei Itämeren alueella lentäisi enää ”pimeitä” lentokoneita. Jos Niinistön aloite sotilaskoneiden transponderien päällekytkemisestä päätyy Naton huippukokouksen agendalle ja johtaa johonkin, on tasavallan presidentti onnistunut poikkeuksellisella tavalla. Se jää nähtäväksi.
Myös EU päätti jatkaa Venäjän vastaisia talouspakotteita vuoden 2017 loppuun. Venäjänkin vastapakotteet ovat näillä näkymin voimassa vähintään seuraavat puolitoista vuotta. Pakotteiden on jo nähty toimivan pitkällä tähtäimellä. Siitä huolimatta jotkut eivät halua niitä ymmärtää. Pakotteet kurittavat Venäjän rahoitus-, energia- ja puolustusteollisuuden aloja muun muassa estämällä venäläisten valtio-omisteisten rahoituslaitosten pääsyn Euroopan rahoitusmarkkinoille, rajoittamalla asekauppaa sekä Venäjän öljyteollisuuden uudistamiseen tarvittavan teknologian vientiä. Ne purevat eliittiin ja Putinin lähipiiriin.
On nurinkurista, jos todistustaakka on meillä, pakotteiden kannattajilla. Meillä, jotka olemme sitä mieltä, että Venäjän toimiin ei voi olla reagoimatta. Korostan vielä: Venäjä ottaa kaiken tilan, joka sille annetaan. Myönnytyspolitiikka ei toimi. Venäjän historiallisen itseymmärryksen ja maailmanpolitiikka-käsityksen valossa kaikenlainen periksi antaminen on heikkoutta. Eikä Putinin hallinto tunnetusti tee hyväntekeväisyyttä.
Tietenkin Suomella pitää olla hyvät kahden väliset suhteet Venäjään, meillä on 1340 kilometriä yhteistä rajaa. Keskusteluyhteyden ylläpidon kautta joitain käytännön ongelmia saatu ratkaistuksi, esimerkiksi turvapaikanhakijoiden tulo itärajan yli Suomeen loppui Putinin käskyyn. Suomi on kuitenkin ankkuroitunut länteen ja ulkopolitiikkaa tehdään yhdessä EU:n kanssa. Toimiva puheyhteys ja yhtenäinen EU-rintama eivät ole ristiriidassa.
Brexit tosin osoitti, että EU:n rauhanprojekti ei välttämättä ole ikuinen. Analyysi pitää tehdä myös pahimman vaihtoehdon varalle. Nyt Naton turvatakuut eivät koske Suomea, mikä on viime päivinä tehty selväksi Jens Stoltenbergin suulla – toki Suomi voi Natoa konsultoida. Mutta sillä ei pitkälle pötkitä. Puolikasta jäsenyyttä ei ole olemassa.
Julkaistu IL-blogissa 7.7.2016.
