Pystyykö EU vahvistamaan tuottajan asemaa? Maaseudun Tulevaisuus
20.4.2018
Ruoan matka viljelijän tiluksilta kuluttajan lautaselle ei kulje aina oikeudenmukaisinta reittiä. Pienet tuottajat jäävät ruokaketjun voimasuhteissa suurten kauppojen jalkoihin, eikä viljelijälle jää juurikaan neuvotteluvaraa hintojen määrittelemiseksi. Epätasapainoiset markkinat ja epäreilut kauppatavat vahingoittavat pienempien toimijoiden taloudellista kestävyyttä.
Maatalouskomissaari Phil Hogan esitteli viime viikolla Euroopan parlamentille komission tuoreen direktiiviehdotuksen oikeudenmukaisemman ruokaketjun puolesta. Tarkoituksena on asettaa reilulle kaupankäynnille vähimmäisvaatimuksia ja vahvistaa epäreilujen kauppakäytäntöjen valvontaa.
Aloite sai lämpimän vastaanoton, olemmehan parlamentissa vaatineet toimia tuottajan aseman vahvistamiseksi jo pidemmän aikaa. Direktiivin kyky saavuttaa todellisia tuloksia jättää kuitenkin vielä varaa epäilyille. Viljelijöiden ja pk-yritysten aseman vahvistaminen markkinoilla vaatii kovempia toimia.
Komission aloite on sinänsä hyvä, mutta tulee tuskin tuomaan suuria mullistuksia. Direktiiviehdotus perustuu jo aiemmin voimassa olleisiin vapaaehtoisiin käytännesääntöihin ja sen työkalupakki lähinnä täydentäisi jo laajalti käytössä olevia kauppakäytäntöjä.
Ehdotuksen suurin puute Suomen näkökulmasta on se, että direktiivi ei tarjoa tehokkaita työkaluja puuttua suoraan elintarvikeketjumme suurimpaan ongelmaan — kaupan keskittymiseen.
Vahvuuksia ehdotuksella toki on. Erityisesti tehokkaat valvontasäännökset nostattavat toivoa: kansalliset viranomaiset voisivat määrätä oikeasuhteisia ja varoittavia seuraamuksia sääntöjen rikkomuksista.
Rangaistusmenettely ja luottamuksellisten valitusten käyttöönotto epäreilujen käytäntöjen valvontaan voisivat osaltaan tuoda toivonpilkahduksen pienille tuottajille myös heikosti kilpailluilla markkinoillamme. Valituksen tekijä saisi turvaa luottamuksellisesta ja nimettömästä käsittelystä.
Kiellettäviä käytäntöjä olisivat esimerkiksi viivästyneet maksut pilaantuvista tuotteista, tilausten peruuttaminen viime hetkellä, yksipuoliset ja takautuvat sopimusmuutokset sekä tavarantoimittajan pakottaminen maksamaan tuotehävikistä. Tietyt käytännöt sallittaisiin vain, jos niistä on tehty yksiselitteinen ennakkosopimus osapuolten kesken.
Paljon siis kauniita ajatuksia, joilla on ideaalitilanteessa potentiaalia tuottaa myös tuloksia. Jos Suomessa kuitenkin suurten toimijoiden annetaan jatkossakin määrittää ehdot kaupankäynnille, pienten tuottajien asema on edelleen rakenteellisesti vinksallaan, eikä ruohonjuuritasolla välttämättä näy muutosta.
Tuottajan asema ansaitsee parannusta ja toimeentulon takaaminen tulee jatkossakin olemaan keskeinen osa EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa. CAP-uudistuksessa ei unohdeta sitä, että viljelijät ansaitsevat korvauksen työstään koko yhteiskunnan hyväksi.
Ruoantuotannon varmistaminen tiukkojen ympäristövaatimusten maailmassa ansaitsee yhä vahvempaa arvostusta. Uusi vihreämpi CAP tulee olemaan tuloskeskeisempi ja tukiehdotkin linkitetään yhä vahvemmin EU:n ympäristötavoitteisiin.
Heti vapun jälkeen saamme komissiolta esityksen EU:n budjettikehyksestä vuosille 2021-2027. Silloin saamme viitteitä siitä, miten isolla potilla uutta maatalouspolitiikkaa aiotaan rakentaa. Jäsenmaat neuvottelevat paketin kasaan ja Euroopan parlamentti päättää sen lopullisesta hyväksymisestä tai hylkäämisestä.
Nyt pitäisi vielä saada jäsenmaiden hallitukset ymmärtämään, ettei hetken säästöhuumassa ole syytä tinkiä liikaa viljelijöiden hyvinvoinnista — myös Suomessa.
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 20.4.2018.
