Ajankohtaista

Kuulumiset kolmelta kentältä, Uutiskirje

20.6.2018

Viikonloppu meni mukavissa merkeissä Turun puoluekokouksessa. Huomasit ehkä myös, että kerroin aikeistani asettua ehdolle kevään 2019 eurovaaleihin. Olisi kunnia jatkaa tässä työssä ensi kaudellakin. Suomalaisten palveleminen EU:ssa on ilo. Tervetuloa mukaan kampanjaani!

Kuun ensimmäinen Strasbourgin viikko taputeltu

Parlamentti kokoontuu tällä viikolla jälleen täysistuntoviikolle Strasbourgiin. Edellinen istunto oli vasta toissaviikolla. Silloin asialistan kärjessä olivat vuoden 2020 jälkeistä aikaa koskevat kannanotot monivuotiseen rahoituskehykseen ja yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Erityisesti jälkimmäistä seurataan Suomessa tarkasti. Parlamentin kanta on komission ehdotusta maatalousmyönteisempi. Keskustelin Suomelle tärkeistä CAP-kysymyksistä MTK:n Brysselin toimiston johtajan Juha Ruipon kanssa Strasbourgissa ennen äänestyksiä. Äänestimme esimerkiksi epäsuotuisten alueiden tukien turvaamisen puolesta. Ne ovat EU:n pohjolassa sijaitsevalle Suomelle välttämättömiä.

Viime täysistuntoviikolla tapasin myös EU-suurlähettilästä Jari Viléniä, jonka kanssa keskustelimme Unkarin tilanteesta. Vilén on toiminut myös Suomen suurlähettiläänä Budapestissa ja tuntee maan olot erinomaisesti. Suunta näyttää olevan aina vaan pahempaan. Seuraavalla viikolla tapasin toimistollani Unkarin EU-apulaisministerin Judit Vargan. Keskusteluyhteyden säilyttäminen on tärkeää, mutta tähän asti sitä on vaalittu liian varovaisesti. Meiltä vaaditaan aiempaa tiukempaa otetta. Muutosta on saatava aikaan, mutta tehtävä ei ole helppo. Varsinkin kun kaikissa jäsenmaisessa tilannetta ei nähdä yhtä selvästi kuin Suomessa. Sen takia Kokoomuksen mepit tarvitsevat puolueelta vahvan selkänojan eurooppalaisten arvojen ja oikeusvaltion puolustamiselle.

Rahoitus puhututtaa Brysselissä

Budjettivaliokunnan varapuheenjohtajana minulla on usein ilo edustaa parlamenttia erilaisissa tilaisuuksissa. Puhuin hiljattain monivuotisesta rahoituskehyksestä Brysselin tutkimus- ja innovaatioverkoston kokouksessa. Viime kuussa olin puhujana myös EU:n ympäristösitoumusten ja rahoitusnäkymien yhteensovittamisesta kansainvälisessä Sustainable EU -konferenssissa. Budjetin näkökulmasta ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa on keskityttävä tuloksiin, ei vain käytettyihin euroihin.

Kuun vaihteessa saatiin ensimmäiset MFF-ehdotusta tarkentavat lainsäädäntöehdotukset. Niissä riittää tutkittavaa. Viime viikolla komissio tiedotti myös InvestEU-ohjelmaa koskevista suunnitelmistaan. Olen tavannut komission varapuheenjohtajaa Jyrki Kataista aiheen tiimoilta jo aiemmin. Vahvasti EPP-vetoisen ohjelman tarkoituksena on parantaa rahoitusvälineiden toimivuutta ja madaltaa investointien riskejä yksityisille sijoittajille. Ohjelma on jatkoa Eurooppalaisen strategisen investoinnin rahastolle (EFSI). Edustin parlamenttia nykyistä EFSI:ä koskevissa kolmikantaneuvotteluissa komission ja neuvoston kanssa. Lisäksi olin EPP:n pääneuvottelija useissa sitä koskevissa lausunnoissa. Aion olla vahvasti mukana myös InvestEU:n käsittelyssä.

Suurten budjettiehdotusten keskellä valiokuntien työ pyörii ennallaan. Budjettivaliokuntamme äänesti hiljattain Euroopan unionin verkko- ja tietoturvavirastoa (ENISA) koskevasta lausunnosta, jossa olin EPP:n pääneuvottelijana. Talousarvion valvontavaliokunnan puolella isännöin vähän aikaa sitten Itämeri-työryhmän. Siellä keskustelimme alan osaavimpien asiantuntijoiden kanssa EU:n rahoittamista Itämeren rehevöitymisen vastaisista toimista ja niiden tehokkuudesta. Meidän on pidettävä huoli, että kun yhteisiä rahoja käytetään johonkin, niillä myös saadaan haluttuja vaikutuksia.

Monipuolista yhteistyötä kotikentän kanssa

Ennen viime täysistuntoviikkoa tapasin Suomen Ylioppilaskuntien Liiton väkeä EU:n opiskelijoita koskeviin suunnitelmiin liittyen. Olen tavannut myös yli miljoonan suomalaisen palkansaajaan etuja ajavan FinUnionsin edustajan ja Euroopan ammatillisen yhteistyöjärjestön (ETUC) suomalaisen pääsihteerin. Heidän kanssaan vaihdoin ajatuksia EU:n sosiaalisesta ulottuvuudesta ja Euroopan talous- ja rahaliitosta.

Samalla viikolla olin vierailevana puhujana Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-keskuksen järjestämillä meppikahveilla Helsingissä. Kävin järjestöalan osaajien kanssa keskusteluja budjettikehyksestä, tällä kertaa kehitysyhteistyön näkökulmasta. Helsingissä ollessani olen tavannut myös Elina Lepomäkeä. Kotikentän kanssa tehtävän yhteistyön helmiä on Euroopan parlamentin esitteleminen vierasryhmille. Toukokuussa kokoomusmeppien vieraaksi saapui Kansallisen Sivistysliiton ryhmä.

Suomalaiset ovat osoittaneet suurta kiinnostusta tietosuoja-asioihin. Facebookin ja Cambridge Analytican tapaus on havahduttanut monet miettimään henkilötietojen käsittelyä uudella tavalla. Euroopan parlamentin poliittisten ryhmien puheenjohtajat kuuluvat Mr. Facebookkia eli Mark Zuckerbergia aiheesta 22.5. Kommentoin kuulemista heti tuoreeltaan kriittisesti MTV:n uutisille, koska mielestäni parlamentti jätti käyttämättä Zuckerbergin kohtaamisen tuoman edun. Kohun lisäksi myös uusi lainsäädäntö on herättänyt paljon kysymyksiä. EU:n uusi tietosuoja-asetus astui voimaan 25.5. Uutiskirjeeni osalta se ei edellytä sinulta toimenpiteitä. Voit lukea tarkemmin henkilötietojen käsittelystä Tietosuojakäytäntö-sivultani.

Terveisin,
Petri