Venäjän toiminta itärajalla on herättänyt ansaittua huolta viime viikkojen aikana. Suomen vastaisen rajavyöhykkeen lähistöllä joukko ihmisiä odottelee lupaa päästä ajamaan rajanylityspaikkaan. Perille päästyään he hakevat turvapaikkaa. Tulijoilla ei ole viisumia, monen kyydit on järjestetty Moskovasta asti. Toiminta on organisoitua, valvottua ja ylhäältä käsin siunattua.
Vuosikymmenten ajan yhteistä rajaa on hoidettu hyvässä hengessä. Nyt Venäjän rajavalvojat eivät pelkästään ole puuttumatta viisumittomiin ylittäjiin, he ovat juonessa mukana.
Komentoketju on yksinkertainen: Venäjän rajavartiolaitos on turvallisuuspalvelu FSB:n alainen viranomainen, ja FSB puolestaan on suoraan presidentti Putinin komennossa. Jos rajalla tapahtuu, presidentti tietää siitä. Jos rajalla tapahtuu organisoidusti, presidentti on hyväksynyt toimet tai antanut käskyn niiden toteuttamisesta. Sallan ja Raja-Joosepin raja-asemille saapuvat turvapaikanhakijat ovat tässä yhtälössä ennen kaikkea FSB:n painostuskeino Suomea kohtaan.
Sisäministeri Orpo tapasi eilen venäläistä kollegaansa asian tiimoilta. Tapaamisen jälkeen kerrottiin, että Suomi ja Venäjä neuvottelevat rajavalvontaa koskevan uuden, kahdenvälisen yhteistyöasiakirjan. Tämä siitä huolimatta, että nykyisten sopimusten noudattaminen ratkaisisi ongelman. Reitti saadaan kiinni neuvottelemalla, mutta jotain pitää olla valmis antamaan myönnytyksenä.
Norja neuvottelee samaan aikaan Venäjän vastaisen rajan kautta tulleiden palauttamisesta. Venäjä ei toistaiseksi ole suostunut ottamaan palaavia vastaan – siitä huolimatta, että monilla saapuneista oli voimassaoleva oleskelulupa Venäjälle. Sekä Suomen että Norjan tulee nyt löytää rajoille ratkaisu, joka voidaan sulattaa kotimaassa, mutta ei luo naapurimaan neuvotteluihin joustopainetta. Yhtälö on harvinaisen vaikea.
FSB:n kanssa toimiminen on raadollista hommaa, jossa kaikki vaikutuskeinot ovat käytössä. Sen saivat karulla tavalla huomata Aleksander Litvinenko ja monet muut. Suomen asema näissä neuvotteluissa ei ole kadehdittava. Jos sopimukseen päästään, Venäjä voi hillitä huomattavasti rajan yli saapuvien määrää. Tästä huolimatta mitään takeita ei ole, ettei hana aukea uudelleen seuraavan myönnytyksen toivossa.
Venäjä ja FSB pelaavat kovilla panoksilla, ja tässä kyydissä voi Suomi-neidolle tulla kylmä. Poliittinen ratkaisu on tietenkin löydettävissä. Oikeampi kysymys onkin, mikä sen hinta tulee olemaan, kun päätös tehdään FSB:n – ei demokraattisen valtion – kanssa. Suomen avulla voidaan hyvinkin pyrkiä lyömään kiilaa EU:n sisälle. Onko olemassa tilannetta, missä Suomen kannattaa sellainen hinta maksaa?
