Ajankohtaista

Brysselissä ei tunneta Suomen metsiä, Maaseudun Tulevaisuus

17.3.2017

Aika luovia asedirektiivi oikealle kurssille, Petri Sarvamaa

Vanha sananlasku ”Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan” tarjoaa viisauden, joka eurooppalaisten päättäjien on omaksuttava.

Yksittäisiin jäsenmaihin kohdistuvat kohtuuttomat vaatimukset nostattavat kansallisella tasolla vastalauseiden aaltoja. Ne eivät ole kenellekään hyödyksi.

Metsät ovat joutuneet tiukkojen kansainvälisten ympäristövaatimusten kynsiin, eivätkä kaavaillut uudistukset ole aina järkevimmästä päästä. Meille suomalaisillekin yritetään nyt ”ylhäältä päin” opettaa, mitä hyvä ja ilmastoystävällinen metsänhoito tarkoittaa.

Elämme nousevan kansallispopulismin aikaa, eikä nyt tarvita polttoaineita lietsomaan räjähdysherkkää mielialaa. Suomalaisille metsä on rakas ystävä ja arvokas työkalu, eikä läheiseen suhteeseen parane liiaksi sohia.

Yli 70 prosenttia Suomen pinta-alasta on metsää ja yli 80 prosenttia uusiutuvan energian kulutuksestamme on puupohjaisesti tuotettua. Kestävä metsänhoito on taito, joka on meillä perinteisesti kulkeutunut sukupolvelta toiselle, ja lopulta jalostunut akateemisen perustutkimuksen johdolla aina maailman arvostetuimpien joukkoon.

Metsäasioissa on viime vuosina jouduttu kuitenkin valitettavan usein huomaamaan, että yhteisiä eurooppalaisia sääntöjä yritetään väkisin sovittaa mantereemme joka nurkkaan, vaikka päätöksiä valmistelevat virkamiehet eivät tietäisi juuri mitään kestävän metsätalouden periaatteista, varsinkaan pohjoisilla leveyspiireillä.

EU saa tuta kansalaisten raivon aina kun Brysselistä kuuluu huonoja uutisia. Joskus ansaitusti – EU:n kun ei pidä tehdä päätöksiä siellä, missä ne olisi järkevämpää tehdä paikallisesti.

Unionin piikkiin ei kuitenkaan voi kaikkea torumista laittaa. Taustalla vaikuttavat suuremmat tekijät, ilmastonmuutos ja sen torjumiseen liittyvät kansainväliset toimet. Vihreillä teoillakin on hintansa.

EU:n piru piilee yksityiskohdissa. Metsiä koskevat ilmastotavoitteet on yritetty sovittaa järjettömästi samalla kaavalla kaikille alueille ja kaikkiin toimintatapoihin.

Komission antamaan Lulucf-ehdotukseen sisällytetyt laskelmat vääristävätkin pahasti Suomen metsien hiilinielua. Meillä kasvu on selvästi ripeämpää kuin hakkuut, mutta laskelmat näkevät metsämme päästöjen lähteenä. Kaavat perustuvat täysin epäoleellisiin historiallisiin vertailukohtiin, vaikka kaiken järjen mukaan paras tulos saataisiin todellisen viimeaikaisen tutkimustiedon perusteella.

Lulucf-ehdotusta eli maankäyttöä, maankäytön muutoksia ja metsätaloutta koskevaa lainsäädäntöä käsitellään Euroopan parlamentissa lähiviikkoina. Ympäristövaliokunta sai johtovastuun käsittelyssä ja maatalousvaliokunta, jossa on perinteisesti ymmärretty paremmin puun hyötykäytön merkitystä, jäi valitettavan pienelle roolille.

Olen jo syöttänyt parlamentin esittelijänä toimivalle ryhmäkollegalleni, saksalaiselle Norbert Linsille näkemyksiämme, mutta hänen valiokunnalle antama luonnoksensa vei meidät vasta puolitiehen. Tavoite kansallisen päätäntävallan ja järkevän vertailuajankohdan loppuun viemisestä vaatii siis vielä työstämistä.

Pariisin ilmastosopimuksen tiukkojen vaatimusten täyttämiseen tähtäävät toimet ovat arvostettavia ja aiheellisia, mutta Suomen metsiin niitä ei kannata pakolla ja vääristynein laskelmin Brysselistä syöttää. Meillä kun uusiutuvan energian hyödyntäminen on jo ensiluokkaisen kehittynyttä.

Jatkan siis yhä taistelua suomalaisen biotalouden puolesta, jotta usko eurooppalaisiinkin päätöksiin säilyisi edelleen, tiukoista vihreistä vaatimuksista huolimatta.

Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 17.3.2017.