Alkuperämerkinnät kertovat ruuan tarinan, Maaseudun Tulevaisuus
27.5.2016
Ruoka on meille kaikille välttämätöntä ja on luonnollista olla kiinnostunut siitä, mitä syömme ja mistä se tulee.
Vuoden 2013 Eurobarometrin mukaan kuluttajat arvostavat tuotteesta saatavilla olevaa tietoa ja hyödyntävät sitä ostopäätöstä tehdessään. Merkintää tuotteen alkuperämaasta pidetään siis hyödyllisenä.
Kiinnostus laatua, tuotanto-olosuhteita, ilmastovaikutuksia ja eettisiä puolia kohtaan on globaali trendi, johon suomalaisen ruoantuotannon ja elintarviketeollisuuden pitää iskeä.
Kaupan vihannes- ja hedelmähyllyllä on helppo tarkistaa, missä myynnissä olevat kurkut ja omenat on kasvatettu. Kaikkien tuotteiden kohdalla tämä ei kuitenkaan ole näin helppoa.
Toukokuun täysistunnossa Euroopan parlamentti vaati alkuperän merkitsemistä myös lihaan ja maitotuotteisiin. Nyt se on pakollista hedelmille ja vihanneksille, naudanlihalle, kananmunille ja hunajalle.
Merkintä lisäisi kuluttajien luottamusta ja tekisi elintarvikeketjusta läpinäkyvämmän. Pitkälle jalostetuissa elintarvikkeissa merkitseminen ei tietenkään olisi yksiselitteistä, mutta yhden raaka-aineen tuotteissa se olisi vain positiivinen asia.
Alkuperämerkintöjen pelotellaan johtavan protektionismiin, mutta mielestäni kyse on ennemminkin ruuan tarinan kertomisesta ja tarjonnan monipuolistamisesta. Mekin tunnemme parmankinkun, miksei Italiassa tunneta suomalaista saparopossua? Alkuperämerkinnät luovat kuluttajalle mielikuvaa itse tuotteesta ja tuovat tuotannon lähemmäksi.
Niin kuin elämä yleensäkin, myös syöminen perustuu tottumukseen ja tunteisiin. Vapaaehtoiset merkinnät vastaavat kuluttajien kiinnostukseen ja vievät toki ruuantuotantoa ja teollisuutta oikeaan suuntaan.
Merkinnät eivät kuitenkaan aina ole yksiselitteisiä. Raaka-aineen alkuperän sijasta ne voivat kertoa esimerkiksi valmistusmaan. Tämä tuli ilmi myös aiemmin viikolla esille nousseessa makkaravertailussa. Osa makkaroiden lihasta olikin saksalaista vaikka ”Valmistettu Suomessa” -merkintä loi mielikuvaa suomalaisesta tuotteesta.
Pahimmassa tapauksessa vapaaehtoisuus johtaa merkintöjen mereen, joka tekee vertailusta mahdotonta ja johtaa kuluttajaa harhaan. Tällainen sekavuus tekisi koko tuotantoketjusta itse asiassa entistä läpinäkymättömämmän, minkä vuoksi tarvitaan luotettavia standardeja. Alkuperämerkintöjä ei voida jättää yksin markkinavoimien hoidettavaksi.
Julkisissa ruokahankinnoissa on luvattu kiinnittää enemmän huomiota eläinten hyvinvointiin, tuotannon ympäristöystävällisyyteen ja elintarviketurvallisuuteen. Jokainen meistä kokee nämä varmasti tärkeiksi asioiksi, mutta yksittäisellä kuluttajalla ei ole paljoakaan keinoja niiden arvioimiseen.
Tietämys ruuan alkuperästä varmasti auttaisi. Merkitseminen ei toki ole ilmaista. Ajan mittaan elintarviketeollisuus kuitenkin saa hyvää vastinetta sijoitukselleen parantuneen kilpailukyvyn muodossa.
Maatalouden kannattavuuden parantaminen on pitkän aikavälin päämäärä, jota tavoiteltaessa pitää ottaa kaikki keinot käyttöön. Tuotantorakenteiden parantaminen, kustannusten vähentäminen ja uudet teknologiat eivät vielä riitä.
Ruuantuotannon kannattavuuden ja kilpailukyvyn edistämiseksi pitää rakentaa myös tarinaa suomalaisen ruuan kauneudesta. Se voi olla ratkaiseva tekijä kovenevassa kilpailussa. Ja siinä alkuperämerkinnät varmasti ovat enemmän hyödyksi kuin haitaksi.
Kansainvälisesti tarkasteltuna suomalainen ruuan alkutuotanto on huippua niin laatunsa, puhtautensa kuin eettisyytensäkin puolesta. Ei olisi ollenkaan pahitteeksi saada se selkeästi näkyville myös itse tuotteissa.
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 27.5.2016.
